sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ex tempore kukkakaalipasta

Perjantai-iltaa ei ole aina pakko viettää baarissa, etenkään jos on vielä puolikuntoisena flunssan jäljiltä. Muutenkin vaihtelu virkistää, ja väittäisin että koti-ilta (omassa tai jonkun muun kotona) ystävien seurassa on vähintään yhtä hyvä tapa aloittaa tai viettää viikonloppu.

Viime perjantai oli juuri tällainen, ja vieläpä hyvin suunnittelemattomasti – mikäs sen parempi. Suunnittelematon oli myös kokkaus, mutta sehän ei menoa haitannut. Aineksia oli kukkakaalin, pastan ja valkoviinin verran, mikä oli oiva alku, ja kun kaupasta kävi hakemassa lisäksi kermaa, sitruunaa ja sipulia, oli aterian ainekset kasassa. Kaikki meni viimeistä sipulinpalaa myöten, joten oletettavasti kelpasi syötäväksi.

Behold: kukkakaalipasta!

pieni kukkakaali
2 pientä sipulia
puolikas sitruuna, mehu + kuoriraaste
1 prk (kaura)kermaa
noin puoli desiä valkoviiniä
suolaa, valkopippuria

Pilko sipulit, paloittele kukkakaali suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuullota sipulit reilussa oivariini/öljymäärässä, lisää valkkari ja anna kiehahtaa pois. Lisää kukkakaalit, paistele niitä hetki ja sekoita sekaan sitruunamehu. Kaada sekaan kerma, ripsuttele mukaan sitruunankuoriraaste ja mausta rutkalla valkopippurilla ja suolalla. Anna porista miedolla lämmöllä kunnes kukkakaali on al dente. Ohenna kastiketta tarvittaessa pastan keitinvedellä. Tarjoa pastan (ja parmesaaniraasteen, jos on) kanssa.

Ai niin ja juo loput valkkaripullosta ruokajuomana!

Japani-inspiroitunut salaatti

Kesäisin tulee puputettua salaattia melkein enemmän kuin laki sallii. En tunnu kyllästyvän ihan perus-vihersalaattiin kera aurajuuston ja pestovinaigretten (ohje löytyy about joka salaattipostauksestani), mutta välillä kaipaa vaihtelua. Jotain Ihan Muuta, kuten eräs tv-kanava kuuluu.

Sushihimoni on ollut jo aivan liian kauan tyydyttämättä, ja sushin- ja salaatinhimon tunnesekamelskassa yritin kehitellä jotain, joka yhdistäisi nämä molemmat mieliteot. Sushitäytteitä salaattimuodossa? Lopputulos oli huumaavan hyvä!

n. 100 g tofua
puolikas avokado
puolikas punainen paprika
kurkkua
purjoa
3–4 pientä herkkusientä
salaattia, esim. jäävuorisalaattia ja lollo rossoa
2 tl kuorellisia seesaminsiemeniä paahdettuina
neljäsosa-arkki noria

Tofun marinadi
0,5 dl soijakastiketta
0,25 dl rypsiöljyä
4 rkl sushi-suta (myös riisiviinietikka kelpaa, lisää tällöin sokeria)
muutama tippa seesamiöljyä

Kastike
1,5 tl wasabitahnaa
1 mehukkaan limen mehu
2 rkl rypsiöljyä
suolaa
sokeria

Sekoita marinadin ainekset, viipaloi tofu ja jätä marinoitumaan kannelliseen astiaan jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mielellään yön yli. Kuori avokado, poista kivi, poista paprikasta siemenet. Viipaloi avokado, purjo, kurkku, paprika ja herkkusienet. Paista tofuviipaleet rapeiksi ja kullanruskeiksi molemmin puolin. Paista myös herkkusieniviipaleet (menevät toki raakanakin). Kokoa salaatti, ripottele päälle seesaminsiemenet ja murusta noriarkin pala (valmis furikake-sekoitus käy myös hyvin). Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja kaada sekaan.

Jumalainen valo tulee tämän salaatin kaupanpäällisenä, voi jättää pois halutessa.

Löysin muuten taas uuden tofututtavuuden. Kävin kolmessa kaupassa aikeinani ostaa Alpron maustamatonta, mutta kaikkialla oli vain yrttimarinoitua, eikä luontoni kerta kaikkiaan antanut minun ostaa Soyan melkein puolet kalliimpaa ja rakenteeltaan tylympää versiota, joten avarsin mieleni muillekin vaihtoehdoille. Silmääni osui Blue Dragonin Firm Silken Tofu, joka on samaa hintaluokkaa Alpron tofun kanssa.

"Firm silken tofu" kuulostaa oksymoronilta, mutta paketissa lupailtiin kovasti sen sopivan stir fry -ruokiin, joten laskin toivoni sen varaan, että se ei ehkä silkenille tyypillisesti hajoa murusiksi kun siihen luo katseenkin. Onneksi näin tein, sillä se tosiaan pysyi yllättävän hyvin kasassa (hieman varoen piti toki käsitellä), ja imi maut itseensä aivan täydellisesti, minkä lisäksi koostumus oli todella miellyttävä. Suosittelen lämpimästi! Pakkaus on turhan iso (349 g, tarkkaa hommoo), mutta toivon ettei se mene ihan kamalaksi pakastettaessa.

Hedelmäinen aurajuustosalaatti

Wow, ensimmäinen päivä viikkoihin (kuukausiin?) ettei ole mitään to do -listalla. On siis oiva tilaisuus purkaa reseptivarastoja (taas).

köntsä (n. puoli pakettia eli 70–80 g) Auraa
puolikas päärynä
puoli rasiaa ananaskirsikoita
kourallinen viinirypäleitä (tummat olisivat kauniimpia ja makeampia, mutta vihreätkin toki käyvät)
mietoa sipulia (esim. hopeasipulia, makeaa sipulia, punasipulia tms.)
paria–kolmea eri salaattilajiketta, esim. jäävuori-, tammenlehvä- ja romainesalaattia
tuoretta basilikaa

Kastike
1/5 dl omenahunajaviinietikkaa
1 rkl pestoa
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Viipaloi päärynä ja sipuli, poista päärynästä siemenet. Halkaise ananaskirsikat ja viinirypäleet. Paista päärynät pannulla kauniin kullanruskeiksi. Riivi vadille salaateista peti, asettele päälle sipuli ja hedelmät, murusta päälle juusto ja nakkele sinne tänne basilikanlehtiä. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada sekaan.