sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kurpitsakeitto

Tämä jostain syystä oli jäänyt blogaamatta. Keitto oli herkullista, salvia ja kurpitsa sopivat loistavasti yhteen!

n. 4 annosta

n. kilo kurpitsaa
2 pientä porkkanaa
2 pientä sipulia
puolisentoista desiä valkoviiniä
100 g ranskankermaa
salviaa
litra (?) kasvislientä

1. Irroita kurpitsasta kuori ja siemenet ja pilko se paloiksi. Pyörittele paloja öljyssä ja paahda uunin keskitasolla 180 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmeää.
2. Pilko sipulit ja porkkanat ja hienonna salvia.
3. Kuullota kattilassa sipuleita öljyssä, lisää salvia ja valkoviini, anna valkoviinin porista lähes kokonaan pois.
4. Kippaa kattilaan porkkanat ja kasvisliemi, keitä kunnes porkkanat ovat melko pehmeitä. Lisää kurpitsanpalat ja keitä kunnes kaikki ainekset ovat soseutusvalmiita.
5. Soseuta keitto esim. sauvasekoittimella.
6. Lisää ranskankerma, keitä hieman aikaa vielä. Tarkista maku ja tarjoile esim. limpun kanssa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Mausteinen intialaishenkinen hampurilainen

Yleensä en niinkään välitä sen paremmin kasvispihveistä (jauhoista, mautonta juuresmössöä) kuin kasvishampurilaisistakaan (em. pihvit, Felixin ällömakeaa ketsuppia ja maustekurkkua, nahistunutta kiinankaalia/jäävuorisalaattia...). Kuuma marrashaaste kuitenkin inspiroi kokeilemaan jotain uutta, koskapa juuri olin ehtinyt blogata chili sin carnestani. Siispä Jamien eräänä päivänä kokatessa jotain intiahenkisiä hampurilaisia (kai, en oikein ehtinyt seurata, mutta jotain sellaista olin kuulevinani) ajattelin yrittää, josko "tee itte parempi" toimisi hampurilaisten kohdalla. Ja toimihan se!

"Intialaiset" kasvispihvit
13–15 pihviä

1 dl kuivattuja kikherneitä
4 pienehköä jauhoista perunaa
2 pussia (300 g) pakastepinaattia
0,5 pussia (n. 100 g) pakasteherneitä sulatettuina
1 dl (ruis)korppujauhoja
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
5 cm pätkä inkivääriä
0,5 dl kasviöljyä tai 50 g voita/margariinia sulatettuna
mausteet: garam masalaa (paljon), jeeraa (paljon), jauhettua korianteria, mustapippuria suolaa, paprikaa, chiliä (reippahasti), muskottipähkinää

1. Esivalmisteluina liota kikherneitä yön yli ja keitä niitä ohjeen mukaan (n. puolitoista tuntia, saavat olla ylikypsiäkin). Sulata pinaatti siivilässä niin, että ylimääräinen vesi valuu pois.
2. Kuori ja pilko perunat, keitä hieman ylikypsiksi.
3. Pilko sipulit ja kuullota niitä pannulla. Kuori inkivääri ja raasta se sekaan.
4. Lisää pinaatti sekaan, mausta muskottipähkinällä. Jätä muhimaan miedolle lämmölle.
5. Kippaa perunanpalat, kikherneet ja öljy/sula rasva kulhoon, survo muusiksi perunansurvimella. Lisää pinaatti-sipulisekoitus, herneet, korppujauhot ja mausteet ja sekoita huolellisesti.
6. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista kuumahkolla teflonpannulla ilman rasvaa (tai hyvin pienessä määrässä rasvaa) – tarkoitus on, että pihvit paistuvat rapeaksi pinnalta, eivätkä mössöydy rasva-taikinasekoitukseksi. Paista siis pihvejä molemmin puolin ruskeiksi.
7. Sekoita pihvien mausteisuutta tasoittamaan kastike, johon tulee valutettua, maustamatonta (soija)jogurttia, ruokosokeria, suolaa ja jeeraa. Jos haluat, voit lisätä myös majoneesia.
8. Paahda moniviljasämpylä, voitele molemmat puolet margariinilla ja Dijon-sinapilla. Sitten hampurilaista latomaan: salaattia, juustoviipale, kasvispihvi, kastiketta, pari tomaattiviipaletta, maustekurkkuviipaleita ja punasipulirenkaita. Ja ketsuppia. HEINZIA.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Chili sin carne

Huh, miten tuntuukin, että aina silloin kun on ajatellut viettävänsä rauhallisen viikonloppuillan ja olevansa pedissä puoleenyöhön mennessä, löytää itsensä baarista vielä aamukolmelta? Syytän ja kiitän Faktaa, jonka luona vietettiin alkuilta mainiossa seurassa herkullisten sinisimpukoiden äärellä, oli ihanaa!

Tänä aamuna oli aavistuksen... hutera olo, ja tunne, että pienehkö detox voisi olla paikallaan. Mausteista siis olla pitää!

4 annosta

1,5 dl soijarouhetta
1 tlk (à 400 g) kidneypapuja
200 g herkkusieniä
1 tlk (à 500 g) tomaattimurskaa
1 tlk (à 200 g) paseerattuja tomaatteja
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
(tilkka savuaromia)
tiraus sitruunamehua
mausteet: oreganoa, chiliä, cayennepippuria, paprikaa, jeeraa, sipulijauhetta, valkosipulijauhetta, mustapippuria, suolaa, ruokosokeria

1. Pilko sipuli ja viipaloi valkosipulit, kuullota.
2. Lisää kuiva soijarouhe pannulle, kuullota sitä hetki.
3. Viipaloi herkkusienet ja nakkaa pannulle, sekoita kunnolla soijarouheen ja sipuleiden sekaan. Paistele miedolla lämmöllä, kunnes sienet ovat kypsiä.
4. Kaada pannulle desi–puolitoista vettä (enempää ei tarvitse, sillä soijarouhe on imenyt itseensä jo sienien nestettä, ja halutaan sen imevän vielä tomaattimurskankin ylimääräisen nesteen). Mausta reilulla kädellä, sekoita kunnolla ja jätä hetkeksi aikaa maustumaan ja turpoamaan.
5. Valuta ja huuhtele pavut ja lisää ne, sitruunamehu, tomaattimurska sekä paseeratut tomaatit pannulle. Jätä porisemaan miedolla lämmöllä noin 10 minuutiksi. Tarkista maku ja tarjoa esimerkiksi ohran tai quinoan kera.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Kylmien syysiltojen lämmittäjät

Nyt se on täällä – luihin ja ytimiin pureutuva kostea kylmyys. Silloin villasukkien ja -paitojen lisäksi tarvitaan myös sisäistä lämmikettä, holilla tai ilman. Kahvia en juo, mutta suklaa lämmittää jo ajatuksena, joten valintani on kaakao.

Kaikkein parasta kaakaota tulee tietystikin täysmaidosta, mutta sitä ei saa luomuna, mikä on kovin harmillista. Jos jollain on vinkkejä, miten samanlaiseen kermaisuuteen yltää eettisemmin ja ekologisemmin, kertokaa ihmeessä!

Tässä joitakin kaakaomuunnelmia, jotka viime aikoina ovat omia makuhermojani kutitelleet:

Maustekaakao
2 dl kuumaa maitoa
1,5 tl kaakaojauhetta (sitä aitoa tavaraa)
1 rkl ruokosokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
ripaus jauhettua kardemummaa

Kaakaojauhe ja sokeri sekoittuvat paremmin maitoon, kun ne sekottaa pienellä vispilällä tilkkaan maitoon tahnaksi, ja vasta sitten lisää loput maidosta. Jos oikein haluaa hifistellä, vaniljasokerin voi myös korvata vaniljatangolla, jota lilluttaa maidossa sen aikaa kun sitä lämmittää kattilassa – onnistunee parhaiten, jos tekee useita annoksia.

Fazerina-kaakao
2 dl kuumaa maitoa
1,5 tl kaakaojauhetta (sitä aitoa tavaraa)
1 rkl ruokosokeria
tilkka–2 cl Cointreau-likööriä (tai vastaavaa appelsiini/mandariinilikööriä)

Likööriä voi tosiaan laittaa aivan tilkan antamaan makua tai sitten enemmän, jos haluaa antaa juoman lämmittävyydelle monia ulottuvuuksia. Yli senttiä likööriä per desiä maitoa en suosittele, sillä silloin kaakaosta tulee pistävää ja liian makeaa.

Rommikaakao
2 dl kuumaa maitoa
1,5 tl kaakaojauhetta (sitä aitoa tavaraa)
1 rkl ruokosokeria
tilkka–2 cl tummaa rommia

Rommin suhteen pätee sama kuin Cointreaunkin.

Pätkiskaakao
2 dl kuumaa maitoa
1 Pätkis murusina (mitä pienempinä paloina, sen parempi)

Tähän ei varmaan tarvitse sen ihmeempää ohjeistusta? :)

Pätkiskaakao vol. 2
2 dl kuumaa maitoa
1,5 tl kaakaojauhetta (sitä aitoa tavaraa)
1 rkl ruokosokeria
tilkka–2 cl Crème de menthea

Taas kerran liköörin annostelussa pätee sama kuin Cointreaussa ja rommissa.

Liköörejä voi käyttää tokikin oman maun mukaan samalla annostuksella kuin edellisissä ohjeissa. Mielestäni kirkkaammat liköörit toimivat paremmin, eli ei-kermapohjaiset, ne maistuvat kaakaossa jotenkin härskeiltä ja toimivat paremmin jäiden kera. Muita kaakaoon sopivia liköörejä/alkoholijuomia ovat esimerkiksi punssi (punssinappikaakao), salmari (jos pitää salmiakkisuklaasta), Pähkinätoffeelikööri, Malibu (Bounty-kaakao), Kahlúa jne.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kasvismoussaka

Olen aiemminkin harmitellut sitä, että béchamel-kastike on niin luotaantyöntävää. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden omatekoiselle mornay-kastikkeelle (= béchamelia juustolla), sillä en vain osannut kuvitella millä sen voisi korvata moussakassa. Ja täytyy sanoa, että lopputulos oli mahtava! Mietin myös, että osan maidosta voisi korvata ranskankermalla, ehkä pitää ensi kerralla kokeilla, kun teen lasagnea tms.

Varoitus: tämän kokkaamiseen menee pieni iäisyys...

4–6 annosta

2 keskikokoista (n. 800 g) munakoisoa

Viipaloi n. sentin pakuisiksi viipaleiksi (pitkittäin tai poikittain, miten itse haluat), pistele haarukalla ja huljauta viipaleille runsaasti suolaa. Anna itkettyä 20–30 minuuttia, tee sen aikana soijarouhekastike. Munakoisojen itkettyä, pyyhi nesteet ja enimmät suolat pois ja paista viipaleita kuumahkolla teflonpannulla molemmin puolin kullanruskeiksi.

Soijarouhekastike
2 dl soijarouhetta
1 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa
1 tlk (à 200 g) paseerattuja tomaatteja
1 dl punaviiniä
2 pienehköä sipulia
2–3 valkosipulinkynttä
2 laakerinlehteä
mausteet: kanelitanko tai jauhettua kanelia, suolaa, nelisen maustepippuria morttelissa jauhettuna, oreganoa ja timjamia (tuoreena tai kuivattuna)

1. Pilko sipulit ja viipaloi/hienonna valkosipulit. Kuullota.
2. Tarvittaessa lisää rasvaa, kippaa pannulle soijarouhe ja kuullota sitäkin.
3. Lisää pari dl vettä ja kun soijarouhe on imenyt sen, lisää tomaattimurska, paseeratut tomaatit, laakerinlehdet sekä punaviini. Nestemäärä on tarkoituksella pieni, kastikkeesta on tarkoitus tulla mahdollisimman kuiva ja näin soijarouhe imee itseensä tomaattimurskan nestettä. Mausta suolalla, maustepippurilla, oreganolla ja timjamilla sekä kanelilla/kanelitangolla.
4. Jätä porisemaan miedolla lämmöllä niin kauaksi aikaa kuin maltat (ainakin 30 min). Poista laakerinlehdet ja mahdollinen kanelitanko ennen moussakan kokoamista.

Mornay-kastike
2 rkl margariinia/voita (käytän itse Oivariinia)
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl (luomu/kaura)maitoa
3 dl vahvaa juustoraastetta (itselläni oli pecorinon ja punaleimaemmentalin jämät hyötykäytössä)
1 luomumuna kevyesti vatkattuna
mausteet: suolaa, mustapippuria, jauhettua muskottipähkinää

1. Sulata voi/margariini kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Ruskista jatkuvasti sekoittaen.
2. Lisää maito, tarvittaessa vispaa seosta niin että jauhot sekoittuvat tasaisesti. Keittele koko ajan hämmentäen, kunnes kastike alkaa paksuuntua.
3. Lisää juustoraaste ja mausta.
4. Kun juusto on sulanut kokonaan ja kastike on sopivan paksua, ota se liedeltä ja sekoita joukkoon kananmuna. (Kiitos Pastanjauhajille ideasta!)

Kokoa moussaka: lado lasagnevuoan tms. uunivuoan pohjalle munakoisoviipaleet, kaada päälle soijarouhekastiketta, sen päälle seuraava kerros munakoisoviipaleita jne. kunnes kastike ja munakoisoviipaleet on kaikki käytetty. Kaada päälle mornay-kastike. Paista 180 asteessa n. 45–50 minuuttia. Anna moussakan asettua hetken ennen tarjoilua.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Raejuustopannukakut metsäsienikastikkeella

Kuten ehkä ovelimmat lukijat ovat huomanneet esimerkiksi aiemmasta postauksestani, rrrrrakastan sieniä! Ja se seikka, että erinomaisen sienivuoden myötä sienet ovat jopa opiskelijan kukkarolle keveitä (kantarelleja* olen löytänyt peräti 2 eurolla litra o_O) saa aikaan suorastaan lämpöisen tunteen rinnassa ja viimeistään vatsassa.

Kävin jälleen kerran ihan ite sienestämässä torilla parisen litraa sieniä, kanttiksia ja suppiksia. Blinit kera sienijuliennen olisi ollut ihan ässää, mutta ei ollut sen paremmin tattarijauhoja kuin pieniä uuninkestäviä annosvuokia, joten päädyin Ituhipin köökkilokista bongaamiini raejuustopannukakkuihin (hieman modattuina) kera sienisoossin. Hyvvee olj!

Pahoittelen melkein-mustavalkoista kuvaa – minulla oli lainassa siskoni kamera, jonka näyttö on rikki (eri kätevää..) ja siinä oli jokin mystinen moodi.

Raejuustopannukakut

2 isoa pannaria

0,5 dl grahamjauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokosokeria
1 tl suolaa
1 luomukananmuna
reilu puoli purkkia (100+) g raejuustoa (ricotta käynee myös mainiosti)
0,5 dl maustamatonta luomujogurttia

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Muussaa raejuusto esim. haarukalla pieneksi pilpuksi. Vatkaa kananmuna, lisää siihen raejuusto ja jogurtti ja sekoita. Kaada seokseen kuivat aineet ja sekoita hyvin. Paista blinipannulla pannukakkuja (reilussa rasvassa :p voista/Oivariinista tulee hyvä lisämakukin) keskilämmöllä, kunnes kääntäminen onnistuu. Paista kunnes toinenkin puoli on saanut kauniin värin. Tarjoile esim. sienikastikkeen kanssa.

Sienikastike

2 annosta

reilu 0,5 l putsattuja sieniä (minulla oli suppiksia ja kanttiksia)
1 prk (à 200 g) ranskankermaa (smetanakin käy)
1 iso sipuli
suolaa, pippuria, kantarellifondia

Putsaa ja pilko sienet, hienonna sipuli. Kuullota sipuli rasvassa, lisää sienet ja paista kunnes sienistä on haihtunut enin neste. Lisää ranskankerma, mausta suolalla, pippurilla ja lorauksella kantarellifondia. SYÄ!

* PS. Olen shokissa. Kirjoitetaanko kanttarelli tosiaankin kantarelli!? :-O En ole ollut näin tyrmistynyt sitten sen tajuamisen, että Kruunuhaka onkin genetiivillinen Kruununhaka, tai kun huomasin esiriipun olevankin esirippu. Tai no, tarkemmin ajatellen, kyllä tuo esirippu vie voiton. EsiRIPPU? Mikä ihmeen rippu? Sehän riippuu kaikessa raskaudessaan (= painavuudessaan) se typerä kangas, "rippu" kuulostaa joltain lapsen keksimältä hölynpölysanalta. Alan ehkä käyttää kant(t)arelleista sanaa keltavahvero.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ex tempore kukkakaalipasta

Perjantai-iltaa ei ole aina pakko viettää baarissa, etenkään jos on vielä puolikuntoisena flunssan jäljiltä. Muutenkin vaihtelu virkistää, ja väittäisin että koti-ilta (omassa tai jonkun muun kotona) ystävien seurassa on vähintään yhtä hyvä tapa aloittaa tai viettää viikonloppu.

Viime perjantai oli juuri tällainen, ja vieläpä hyvin suunnittelemattomasti – mikäs sen parempi. Suunnittelematon oli myös kokkaus, mutta sehän ei menoa haitannut. Aineksia oli kukkakaalin, pastan ja valkoviinin verran, mikä oli oiva alku, ja kun kaupasta kävi hakemassa lisäksi kermaa, sitruunaa ja sipulia, oli aterian ainekset kasassa. Kaikki meni viimeistä sipulinpalaa myöten, joten oletettavasti kelpasi syötäväksi.

Behold: kukkakaalipasta!

pieni kukkakaali
2 pientä sipulia
puolikas sitruuna, mehu + kuoriraaste
1 prk (kaura)kermaa
noin puoli desiä valkoviiniä
suolaa, valkopippuria

Pilko sipulit, paloittele kukkakaali suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuullota sipulit reilussa oivariini/öljymäärässä, lisää valkkari ja anna kiehahtaa pois. Lisää kukkakaalit, paistele niitä hetki ja sekoita sekaan sitruunamehu. Kaada sekaan kerma, ripsuttele mukaan sitruunankuoriraaste ja mausta rutkalla valkopippurilla ja suolalla. Anna porista miedolla lämmöllä kunnes kukkakaali on al dente. Ohenna kastiketta tarvittaessa pastan keitinvedellä. Tarjoa pastan (ja parmesaaniraasteen, jos on) kanssa.

Ai niin ja juo loput valkkaripullosta ruokajuomana!

Japani-inspiroitunut salaatti

Kesäisin tulee puputettua salaattia melkein enemmän kuin laki sallii. En tunnu kyllästyvän ihan perus-vihersalaattiin kera aurajuuston ja pestovinaigretten (ohje löytyy about joka salaattipostauksestani), mutta välillä kaipaa vaihtelua. Jotain Ihan Muuta, kuten eräs tv-kanava kuuluu.

Sushihimoni on ollut jo aivan liian kauan tyydyttämättä, ja sushin- ja salaatinhimon tunnesekamelskassa yritin kehitellä jotain, joka yhdistäisi nämä molemmat mieliteot. Sushitäytteitä salaattimuodossa? Lopputulos oli huumaavan hyvä!

n. 100 g tofua
puolikas avokado
puolikas punainen paprika
kurkkua
purjoa
3–4 pientä herkkusientä
salaattia, esim. jäävuorisalaattia ja lollo rossoa
2 tl kuorellisia seesaminsiemeniä paahdettuina
neljäsosa-arkki noria

Tofun marinadi
0,5 dl soijakastiketta
0,25 dl rypsiöljyä
4 rkl sushi-suta (myös riisiviinietikka kelpaa, lisää tällöin sokeria)
muutama tippa seesamiöljyä

Kastike
1,5 tl wasabitahnaa
1 mehukkaan limen mehu
2 rkl rypsiöljyä
suolaa
sokeria

Sekoita marinadin ainekset, viipaloi tofu ja jätä marinoitumaan kannelliseen astiaan jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mielellään yön yli. Kuori avokado, poista kivi, poista paprikasta siemenet. Viipaloi avokado, purjo, kurkku, paprika ja herkkusienet. Paista tofuviipaleet rapeiksi ja kullanruskeiksi molemmin puolin. Paista myös herkkusieniviipaleet (menevät toki raakanakin). Kokoa salaatti, ripottele päälle seesaminsiemenet ja murusta noriarkin pala (valmis furikake-sekoitus käy myös hyvin). Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja kaada sekaan.

Jumalainen valo tulee tämän salaatin kaupanpäällisenä, voi jättää pois halutessa.

Löysin muuten taas uuden tofututtavuuden. Kävin kolmessa kaupassa aikeinani ostaa Alpron maustamatonta, mutta kaikkialla oli vain yrttimarinoitua, eikä luontoni kerta kaikkiaan antanut minun ostaa Soyan melkein puolet kalliimpaa ja rakenteeltaan tylympää versiota, joten avarsin mieleni muillekin vaihtoehdoille. Silmääni osui Blue Dragonin Firm Silken Tofu, joka on samaa hintaluokkaa Alpron tofun kanssa.

"Firm silken tofu" kuulostaa oksymoronilta, mutta paketissa lupailtiin kovasti sen sopivan stir fry -ruokiin, joten laskin toivoni sen varaan, että se ei ehkä silkenille tyypillisesti hajoa murusiksi kun siihen luo katseenkin. Onneksi näin tein, sillä se tosiaan pysyi yllättävän hyvin kasassa (hieman varoen piti toki käsitellä), ja imi maut itseensä aivan täydellisesti, minkä lisäksi koostumus oli todella miellyttävä. Suosittelen lämpimästi! Pakkaus on turhan iso (349 g, tarkkaa hommoo), mutta toivon ettei se mene ihan kamalaksi pakastettaessa.

Hedelmäinen aurajuustosalaatti

Wow, ensimmäinen päivä viikkoihin (kuukausiin?) ettei ole mitään to do -listalla. On siis oiva tilaisuus purkaa reseptivarastoja (taas).

köntsä (n. puoli pakettia eli 70–80 g) Auraa
puolikas päärynä
puoli rasiaa ananaskirsikoita
kourallinen viinirypäleitä (tummat olisivat kauniimpia ja makeampia, mutta vihreätkin toki käyvät)
mietoa sipulia (esim. hopeasipulia, makeaa sipulia, punasipulia tms.)
paria–kolmea eri salaattilajiketta, esim. jäävuori-, tammenlehvä- ja romainesalaattia
tuoretta basilikaa

Kastike
1/5 dl omenahunajaviinietikkaa
1 rkl pestoa
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Viipaloi päärynä ja sipuli, poista päärynästä siemenet. Halkaise ananaskirsikat ja viinirypäleet. Paista päärynät pannulla kauniin kullanruskeiksi. Riivi vadille salaateista peti, asettele päälle sipuli ja hedelmät, murusta päälle juusto ja nakkele sinne tänne basilikanlehtiä. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada sekaan.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Pasta alla Norma (alla Sohvi)

Stockan herkussa oli jossain supertyrkyssä ricottaa, purkki (250 g) maksoi reilun euron. Noudatin siis hurjassa impulsiivisuudessani aukotonta logiikkaa "pitäähän sitä nyt sitten ostaa, kun on niin halpaa", ja kotona ihmettelin, mitä tuolla raejuuston ja tuorejuuston välimuodolla oikein teen.

Jostain putkahti mieleeni pasta alla Norma, eli neiti/rouva Norman pastaa mausteisessa munakoiso-tomaattikastikkeessa kera ricotan. Oikeasti kyseisessä ruokalajissa ei kyllä käytetä tuota pehmeää ricottaa, vaan ricotta salataa, joka nimensä mukaisesti on huomattavasti suolaisempaa, ja kovaa, se muistuttaa ehkäpä hieman pecorinoa/parmesaania ja maultaan fetaa? En kuitenkaan antanut moisten muodollisten pikkuseikkojen lannistaa itseäni, vaan päätin tehdä sen verran stydin tomaattisoossin, että mieto, pehmeä juusto tasapainoittaisi sitä kivasti.

3–4 annosta

pieni munakoiso
1 iso sipuli
pari valkosipulinkynttä
1 tlk (à 390 g) (yrtti)tomaattimurskaa
1 tlk (à 200 g) paseerattuja tomaatteja
yrtti/kasvisliemikuutio tai pari
tuoretta basilikaa silputtuna
(loraus kaurakermaa)
mausteita: paprikajauhetta, chiliä, cayennepippuria, Worcestershire-kastiketta (löytyy myös vegaanisena), tummaa balsamicoa ja sitruunamehua, sokeria teelusikallinen

1. Viipaloi ja itketä munakoiso (ts. suolaa, jätä vartiksi–puoleksi tunniksi odottelemaan ja pyyhi suola ja pintaan noussut neste pois).
2. Pilko sipulit, hienonna valkosipuli ja kuutioi munakoiso pieniksi kuutioiksi.
3. Kuullota sipuleita hetki, lisää munakoisot perään ja paistele tovi.
4. Lisää tomaattimurska, paseeratut tomaatit, kerma, liemikuutio(t) ja mausta makusi mukaan. (Kerma ei ole välttämätön, minulla vain oli jääkaapissa avonainen purkki jota piti käyttää pois.) Jätä porisemaan miedolla lämmöllä ainakin vartiksi.
5. Tarkista maku, jos on kovin mausteista, lisää kermaa.

Tarjoile pastan, ricotta-juuston ja parmesanin kera.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kesäinen kahden juuston salaatti

Voi että kun harmittaa että en äkännyt ottaa tästä salaatista kuvaa, sillä se oli kaunis! Eikä makukaan ollut yhtään hullumpi. No, voitte kuvitella molemmat aistimukset siihen, kunnes teette itse ;)

150 g luomubrietä kuutioituna
150 g luomuleipäjuustoa kuutioituna
mansikoita puolitettuina
viinisuolaheinän lehtiä
kurkkua paloina
punasipulia renkaina
jäävuorisalaattia ja lehtisalaattia

Kastike:
sitruunamehua
omenaviinietikkaa
juoksevaa hunajaa
extra virgin luomuoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Tonnikalasalaatti

Täydensin ja järjestelin kuiva-aine/säilykekaappiani ja suureksi hämmästyksekseni löysin sieltä kaksi tonnikalapurkkia. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, mistä purkit ovat kaappiini päätyneet, sillä en itse tonnikalaa osta sen pyyntiin liittyvien ongelmien vuoksi (liikakalastus, muiden eläinlajien kärsiminen kalastuksesta). Myönnettäköön, että pidättäydyn hieman raskain sydämin, sillä pidän tonnikalasta valtavasti.

Mutta noh, kun ne purkit nyt olivat siellä kaapissa jo, niin kaipa ne yhtä hyvin voi ja kannattaa käyttää pois. Toisen kippasin tonnikalasalaattiin, joka oli mukavan kesäinen lounas.

1 prk (à 150 g) tonnikalapaloja vedessä
1 iso maustekurkku
1 Granny Smith -omena
1 dl pakasteherneitä sulatettuna
1 tomaatti
pätkä purjoa
kevätsipuleiden varsia
jäävuorisalaattia
lehtisalaattia

Kastike:
omenaviinietikkaa
sitruunamehua
Dijon-sinappia
hunajaa
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Pähkinäinen sieni-tofuwokki

Ostin jostain alennusmyynnistä kirjan "Njut av thailändsk mat", josta löysin kivankuuloisen ohjeen riisinuudeleille pähkinöillä, sienillä ja basilikalla. En mennyt ihan ohjeen mukaan, mutta hyvänä inspiraationa se toimi :) Riisi on kovin epäekologista, eivätkä riisinuudelit edes mielestäni ole kovin hyviäkään. Sen sijaan Blue Dragonillä on nauhamaisia täysjyvänuudeleita, jotka ovat vielä näppärästi yhden hengen annoksen "kekosissa", ja niistä onkin tullut aika vakkarikamaa keittiössäni. Suosittelen! Terveellisempää, ekologisempaa ja edullisempaa :)

Olen myös innoissani, kun vihdoinkin on ihan peruskauppohin ilmaantunut järkevänhintaisia tofuja Soyan tofujen rinnalle, nimittäin Alpro Soyan luomutofut. Kilohinta jopa yli puolet pienempi o_O Maustamattoman rakennekin sitäpaitsi oli kivempi kuin Soyan vastaavassa, joka on jotenkin omituisen rakeinen. Vielä kun saisi joku päivä tofua noin puolet pienempinä pakkauksina, en ikinä meinaa ennättää saada koko 250 g pakettia käytettyä kokonaan ennen kuin menee huonoksi :/

Ja vielä hauska huomio tähän ruokaan liittyen: Stockan herkussa myytiin siitakesieniä irtona! Ihanaa, että kerrankin saa ottaa juuri sen verran kuin tarvitsee, kun yleensä noissa valmiissa sienirasioissa on ainakin puolet liikaa, ja vielä valkata itse mitä ottaa.

Mutta siis, siihen reseptiin.

2 annosta

100 g nuudeleita
150 g maustamatonta, kiinteää tofua
75 g siitakesieniä
150 g parsakaalia
pala varhaiskaalia (savoijin- tai normaali keräkaali käy myös)
pätkä purjoa
1 rkl maapähkinöitä
1 rkl cashew-pähkinöitä
tuoretta basilikaa suikaloituna

Kastike:
2 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta (voi korvata soijakastikkeella)
1 rkl kuivaa sherryä (alkup. ohjeessa oli riisiviiniä)
1 rkl tahinia (alkup. ohjeessa oli maapähkinävoita)
chilijauhetta (alkup. ohjeessa oli 1 tl chilikastiketta)

1. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään kulhossa. Kuutioi tofu ja laita kulhoon, kääntele tofupaloja niin että ne ovat kastikkeen peitossa ja jätä marinoitumaan.
2. Murskaa pähkinöitä hieman ja paahda ne kuumalla pannulla.
3. Suikaloi purjo ja kaali, viipaloi sienet ja paloittele parsakaali suupalan kokoisiksi paloiksi.
4. Kuullota wokpannulla purjo ja kaali.
5. Keitä nuudelit ohjeen mukaan (menee vain pari minuuttia), lisää yhdessä sienien kanssa pannulle ja paistele hetki.
6. Lisää tofu ja kastike, anna maustua hetki.
7. Nakkaa sekaan parsakaalit, kääntele hetki mutta jätä al denteksi.
8. Ripottele päälle pähkinät ja basilikasuikaleet.

Sienimunakas

Noniin, aletaanpa vähän purkaa reseptivarastoja!

Tästäkin on jo hyvä tovi, sillä tämän tein Pietarin-tuliaisista. Kävin toukokuun puolivälissä (!) pitkän (ja kostean...) viikonlopun reissulla Pietarissa, enkä voi kuin suositella. Ruokaa ja juomaa saa ympäri vuorokauden, katsottavaa ja koettavaa riittää, ja pimeät taksit (kyseinen kaupunki lienee suunnilleen ainoita, joissa niitä kannattaa suosia oikeiden taksien sijaan) ovat varsinaisia elämyksiä, hyvässä mielessä. Tällaiselle sienihullulle reissu oli suorastaan unelmien täyttymys, sillä venäläisethän tunnetusti osaavat arvostaa sieniä – ovat jopa nimenneet erään legendaarisen klubin sieniä ylistävästi, Gribojedov (= sienen syöjä)! Tosin oikeasti klubi lienee venäläisen kirjailijan mukaan nimetty, mutta yhtä kaikki on hienoa, että jotkut sentään antavat sienille niille kuuluvan kunnian.

Venäläisissä sienissä tosin arvostus ei näy hinnassa, sillä ne ovat suomalaiseen hintatasoon aivan pöyristyttävän edullisia, kuten toki muutkin asiat, esimerkiksi vodka ;) Vodka muuten on diminutiivi vedestä, kuinka liikuttavaa. Ihastuttava kansa! Mutta siis. Ne sienet. Ne tosiaan olivat todella huokeita, ostin muistaakseni n. 400 g portobelloja ja osterivinokkaita kumpaisiakin, ja ne maksoivat yhteensä kolmisen euroa. Siis vajaa kilo. o_O

Suurimmasta osasta tein sienikeittoa, jonka ohjeen hukkasin jo jonnekin, mutta yritän kaivella sen muistini syövereistä. Lopuista tein munakkaan, joka maistui minunkin kaltaiselleni munakasta vierastavalle tyypille. Munakaskin menee aikalailla ulkomuistista, mutta vähän suuremmalla varmuudella kuitenkin kuin soppa.

2 annosta

3 luomumunaa
3 rkl kaurakermaa
150 g tuoreita sieniä (itselläni siis portobelloja ja osterivinokkaita)
noin 60 g vahvaa juustoa, esim. puna/mustaleimaemmentalia
pieni sipuli
kourallinen kirsikkatomaatteja
soijakastiketta
ruohosipulia
valkopippuria, (vähäsuolaista) yrttisuolaa, jauhettua muskottipähkinää

1. Pieni sienet ja pilko sipuli.
2. Kuullota sipuli, lisää sienet ja paistele kunnes neste on enimmäkseen haihtunut. Mausta soijakastikkeella.
3. Raasta juusto ja viipaloi kirsikkatomaatit.
4. Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää kaurakerma ja loput mausteet ja sekoita. Jos olet käyttänyt runsaasti soijaa sieniin, voi suolan jopa jättää pois, tai ainakin lisätä vasta lautasella, jos on vielä tarvis.
5. Kaada munakastaikina pannulle sienien ja sipulin seaksi, nakkele tomaatit sinne tänne munakkaan päälle. Paista miedolla lämmöllä kunnes munakas on valmis.
6. Pilko lopuksi päälle reippahasti ruohosipulia.

En muuten käsitä miten kukaan saa munakkaan siististi pannulta lautaselle. Mulla munakas aina näyttää enemmän munakokkelilta siinä vaiheessa kun sen saan eteeni syötäväksi... No, pitäisi ehkä harjoitella useammin kuin kerran vuodessa tai kahdessa :D

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Raitha

noin 10 cm pätkä kurkkua
1 keskikokoinen tomaatti
2 dl ruoanlaittojogurttia
suolaa
mustapippuria
jeeraa
sokeria

Raasta kurkku karkeasti ja paloittele tomaatti. Sekoita ne jogurttiin, notkista tarvittaessa vedellä jos kurkun nesteet eivät notkista tarpeeksi. Mausta ja tarjoile, jos mahdollista jätä maustumaan jääkaappiin (peitettynä, ettei ime muita makuja).

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Saag paneer

Ihan hävettää tällainen blogitauko, kuvia olisi vaikka millä mitalla ja osasta olen jo tarkat määrät ja ainesosat unohtanutkin, mutta ei vaan silti tahdo saada niitä kirjoitettua ylös... Hyi minua!

Nyt kuitenkin olen niin innoissani, kun alan päästä jyvälle yhdestä ihan lempiruoastani, nimittäin saag paneerista! Olen sitä pari kertaa yrittänyt tehdä, mutta vaikka lopputulos on ollut ihan hyvä, ei maku kuitenkaan ole ollut juuri oikea. Olen siis tässä jo tovin tutkaillut erilaisia reseptejä, ja tämän viritelmä pohjana on toiminut pääasiassa Garam Masalan palak paneer. Huomasin tosin nyt, että mausteita laitoin hieman eri järjestyksessä, onkohan sillä dramaattista eroa?

Paneerin tein Bella Vanillan ohjeen mukaan – tosin sitruunaa käytin pikemminkin 4 ruokalusikallista teelusikallisten sijaan. Yhdestä maitolitrasta tulee noin sata grammaa juustoa.


(Kuva on napattu Flickrstä)

2–3 annosta

2 pss (yht. 300 g) pakastettua pinaattia (sulatettuna)
200 g paneeria kuutioituna (100 grammaakin riittää, mutta tietty tuplat on parempi! :)
2 (pienehköä) tomaattia
1 iso tai 2 pientä sipulia
2 rkl ruoanlaittojogurttia
gheetä tai öljyä/oivariinia

Mausteet:
1,5 tl jeeraa
1,5 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
0,5 tl chilijauhetta
1,5 tl asafoetidaa
1,5 tl valkosipuli-inkivääritahnaa
suolaa reippahasti

1. Pilko sipuli, kalttaa ja paloittele tomaatit. Kuullota sipulit, lisää tomaatit hetkeksi ja soseuta tasaiseksi.
2. Kuullota jeeraa ja garam masalaa rasvassa, lisää valkosipuli-inkivääritahna ja sekoita hyvin. Paista hetki ja lisää asafoetida, sekoita hyvin.
3. Nakkaa tomaattisipulisose pannulle ja anna porista miedolla lämmöllä tovi.
4. Lisää pinaatti, loput mausteet (kurkuma, chili ja suolaa) ja jogurtti. Sekoita hyvin, lisää höökää pariksi minuutiksi.
5. Laske lämpöä, lisää paneer ja jätä muhimaan vartiksi (tai pidempään, jos maltat).
6. Tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita (vähän kerettiläistä, mutta mausteiden vahvuudet vaihtelevat, joten määrät ovat väkisinkin suuntaa-antavia...). Koristele halutessasi tuoreella korianterilla ja/tai inkiväärinsuikaleilla, ja tarjoile esimerkiksi chapatin ja raithan kera.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Parsaa, sitruunakastiketta ja tagliatellea

Nyt on parsa aika vuodesta! Kun Siwassa (!) oli tyrkyllä 500 g vihreää parsaa 2 eurolla, villit vaistot veivät minut mennessäni ja pian löysinkin itseni kotoa kera puoli kiloa herkullista vihannesta. Vasta siinä vaiheessa aloin miettiä, mitä niistä oikein tekisin. En jotenkin raaskinut upottaa kevään ensimmäisiä parsoja keittoon, vaan jotain muuta olisi keksittävä. En ikimaailmassa pysty voittamaan isäni hollandaisea, joten siihen hommaan en edes harkinnut lähteväni, vaikka onkin niin klassista ja herkullista.

Jotain sitruunaista kuitenkin teki mieli. Äiteeni oli tehnyt joskus xyz aikaa sitten ihanaa sitruunakastiketta kasviksille, jonka ohjeenkin hän kirjoitti ylös, mutta tietenkään en löytänyt sitä mistään. Muistin vain, että siihen tuli voita, ranskankermaa ja valkkaria - ja tietty sitruunaa. Tein siis siltä pohjalta hieman kevyemmän version, sillä kaapissa oli valmiiksi vähärasvaista Oivariinia (huom! eri asia kuin kevyt, se ei sovellu paistamiseen tai ruoanlaittoon muutenkaan) ja kokeeksi ostettua Arla Ingmanin 18 % crème fraîchea. Kuten edellissä postauksesta ilmeni, olen juuri palannut melko hedonistiselta lomalta, ja nyt on aika vähän kiristää vyötä, niin kukkaron kuin kurvienkin vuoksi ;) Täytyy sanoa, että en kyllä itse erottanut varsinkaan valmiissa kastikkeessa mitään eroa normaalirasvaiseen ranskankermaan, vaikka melko skeptinen olinkin!

Mutta siis, sitruuna-voikastike kevennettynä versiona:

puolikkaan sitruunan mehu
75 g Oivariinia
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vahvaa kasvislientä
1 sipuli pieneksi pilkottuna
200 g 18 % ranskankermaa
kurkumaa, chiliä
(Maizenaa)

Laita sipuli, viini ja kasvisliemi kattilaan ja anna nesteiden kiehua lähes kokonaan pois. Hämmennä sekaan ranskankerma ja sitruunamehu. Paloittele sekaan Oivariini, anna sulaa sekaan jatkuvasti hämmentäen, älä anna kastikkeen kiehua. Mausta chilillä, lisää kurkumaa väriä antamaan. Suurusta tarvittaessa Maizenalla. Siivilöi/valuta (mikähän se oikea termi nyt sitten onkaan) kastike. Tarjoile tuoreen keitetyn parsan*, parmesaanilastujen ja tagliatellen kera. (Sopii erinomaisesti myös muiden kasvisten tai kalan kanssa.)

Parsojen keitto: pese parsat, leikkaa tyvestä puumainen osa pois (kuori valkoiset parsat), keitä suolavedessä 5–8 minuuttia.

Juusto-parsakaaliquiche

Noniin, reissusta on kotiuduttu ja nyt ehkä ehtii vähän raapustaa ylös kokkailujakin :) Haikeaa kyllä palata tänne Suomen hintatasoon ja tarjontaan, kovin nopeasti sitä ehti tottua Berliinin pikkuisiin ja järjettömän edullisiin ruokakauppoihin ja Biomarkteihin, joissa kaikki on luomua. Myös juustot!! No, onneksi Suomessakin koittaa kesä pian ja kasviksia, hedelmiä, marjoja ym. alkaa saada opiskelijallekin siedettävään hintaan :)

Tulikin palattua parahiksi juuri ennen vappua, että paluu terveellisiin elämäntapoihin (? no, ainakin maltillisempiin) sujuu pehmeästi. Vappuun kuuluu perinteisesti piknik, jossa ei pihistellä sen paremmin ruoan kuin juomankaan kanssa. Osallistuin itse tällä leipomuksella, ja sillä osallistun myös Pastanjauhajien toukohaasteeseen!

Quiche on näppärä piknik-eväs, sillä sen voi syödä niin lämpimänä, huoneenlämpöisenä kuin kylmänä, ja sen todistetusti voi kuljettaa paikan päälle muovipussissa pyörän ohjaustangolla keikkuen, kunhan tueksi laittaa muutaman ylimääräisen foliovuoan. Kestää tärskyjä!

Ohje on mukailtu Kotilieden ohjeesta (josta kopioin ohjeen tähänkin suoraan, muokkasin vain omien muutoksieni verran).

Taikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
100 g leivontamargariinia
1 luomukananmuna
4–5 rkl kylmää vettä

Täyte
150 g punaista emmentalia raasteena
pieni (150 g) parsakaali
n. 7 cm pätkä purjosipulia
2 dl kaurakermaa
2 dl kauramaitoa
3 luomukananmunaa: 2 keltuaista, 1 kokonainen*
mustapippuria

* alkuperäiseen ohjeeseen tuli neljä keltuaista, mutta minulla oli vain neljä munaa koko quicheä varten, joten sovelsin näin

1. Nypi jauhot, voi, kanamuna ja tilkka kylmää vettä taikinaksi. Anna taikinan olla viileässä noin 1/2 tuntia.
2. Viipaloi purjo.
3. Sekoita maito, kerma, keltuaiset/kananmunat, pippuri ja juustoraaste noin 1/2 tuntia ennen paistamista, niin juusto ehtii antaa makuaan täytteeseen.
4. Pilko parsakaalin nuput pieniksi paloiksi.
5. Kauli taikina noin 3 mm paksuksi, pyöreäksi levyksi ja vuoraa sillä piirakkavuoka (halkaisijaltaan noin 25 cm). Ripottele piirakkapohjalle parsakaalinpalat ja kaada täyte päälle. Paista piirakkaa uunin keskitason alapuolella ensin 240 asteessa ja loppuvaiheessa miedommassa lämmössä, yhteensä noin 25-35 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.

(Jouduin kyllä itse paistamaan vielä pidempään, ehkä 45 min, ja siltikin olisi voinut olla kypsempää, mutta uunini tunnetusti on omituinen... Olisi varmaan tullut parempi tulos, jos olisin aluksi peittänyt quichen foliolla ja ottanut sen vasta loppuvaiheessa pois, jotta pinta saisi väriä.)

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Erilainen hernekeitto

Ja taas keittoja! Mutta talvihan on keittoaikaa, eikös? Ja puolustuksekseni, olen minä muutakin syönyt kuin keittoja, en vaan ole muistanut blogata niistä ja/tai olen syönyt jotain jo postattuja ruokia.

Mutta, tässä siis tämä hernekeitto. Alun perin olin ajatellut tehdä muuten kutakuinkin samoista aineksista kylmän avokadokeiton, mutta se on vuorossa sitten, kun nuo kivikovat avokadot kypsyvät. Ainekset saattavat kuulostaa vähän oudoilta, mutta kokonaisuus toimi paremmin kuin uskoinkaan! :)

4–5 annosta

400 g pakasteherneitä (sulatettuina)
5 dl vahvaa kasvislientä
1 sipuli
purjon vihreää osaa
1 dl valkoviiniä
200 g ranskankermaa tai ruoanlaittojogurttia
reilu 1 dl tuoretta minttua silputtuna
sitruunamehua

1. Pilko sipuli ja viipaloi purjo. Freesaa ja lisää valkkari, jätä porisemaan kunnes valkkari on lähes kokonaan haihtunut.
2. Lisää herneet ja kasvisliemi, keitä n. 10 min.
3. Hämmennä sekaan ranskankerma/jogurtti ja soseuta keitto.
4. Lisää minttusilppu ja turaus sitruunaa.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Viherpippurinen parsakaali-perunasosekeitto

Olen todella pitkään suhtautunut epäluuloisesti sulatejuustoihin. Päällimmäiset mielikuvat ovat Olympia-juusto, jonka koostumus on jotenkin.. limainen ja maku kummallinen, ja yksittäispakatut "aamupalajuustot", jotka eivät maistu miltään, mutta liimautuvat kitalakeen.

Koskenlaskija on kuitenkin saanut kovasti kehuja, ja kun silmääni osui viherpippurinen versio, päätin yrittää ottaa niskaotteen epäluulostani. Sain nimittäin vision viherpippurilla ryyditetystä parsakaali-perunasosekeitosta. Lopputulos oli oikein positiivinen yllätys, jos kohta parsakaalia olisi voinut olla enemmänkin.

7–8 annosta

4 keskikokoista jauhoista perunaa pestynä
300 g parsakaalia
(suhde voisi kyllä olla ennemminkin kolme perunaa, 400 g parsakaalia tms)
1 iso sipuli
purjon vihreää osaa
2/3 pkt Koskenlaskija viherpippuria
1–1,5 l vettä
2–3 kasvisliemikuutiota (riippuen veden määrästä)

1. Pilko sipuli ja viipaloi purjo.
2. Kuullota sipulit, sillä välin paloittele parsakaali ja perunat ja kuutioi juusto.
3. Kippaa perunan- ja parsakaalinpalat kattilaan, lisää vettä sen verran että juuri peittyvät, ja kasvisliemikuutiot. Jätä porisemaan, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
4. Lisää juusto, sekoittele kunnes se on sulanut.
5. Surauta sauvasekoittimella keitto tasaiseksi. Jos haluat erityisen pippurisen keiton, rouhaise vielä lisäksi myllystä viherpippuria.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Soijapyörykät spaghetin ja tomaattikastikkeen kera

Soijapyörykät

23–25 kpl

3 dl tummaa soijarouhetta
4–5 dl kasvislientä
1 pss ranskalaista sipulikeittoa
1 prk kermaviiliä
1 luomumuna
1,5 dl korppujauhoja
tuoretta timjamia silputtuna (oregano käy myös)
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, chiliä/cayennepippuria

1. Kuullota soijarouhe öljyssä tai margariinissa, mausta ja lisää timjami ja kasvisliemi. Jätä miedolle lämmölle turpoamaan.
2. Sekoita keskenään sipulikeittoainekset, kermaviili, muna ja korppujauhot. Kunhan soijarouhe on turvonnut valmiiksi, sekoita sekin joukkoon.
3. Anna jäähtyä sen verran, että taikinaa pystyy käsittelemään. Pyörittele taikinasta pienehköjä palloja.
4. Paista uunissa noin 20–25 min, tai kunnes pinta on mukavan rapea.

Tomaattikastike

n. 4 annosta

1 prk (390 g) yrttitomaattimurskaa
1 prk (200 g) paseerattuja tomaatteja
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl pestoa
1 kasvisliemikuutio
1 tl ruokosokeria
n. 1 dl basilikanlehtiä, silputtuna

Pilko sipulit ja kuullota ne. Lisää kaikki muut ainekset, jätä muhimaan miedolle lämmölle niin pitkäksi aikaa kuin vain maltat (varttikin riittää, puoli tuntia bueno).

Tarjoile pyörykät ja tomaattikastike (täysjyvä)spaghetin, pecorinoraasteen ja tuoreen basilikan kera.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Sieni-kaalipiiraat

12–15 kpl

2 jumboherkkusientä
1 tlk (110 g) kanttarelleja (jos on tuoreita tai kuivattuja, aina parempi)
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
1 isohko sipuli
10 cm pätkä purjoa
pieni pala valkokaalia
1 dl esikypsytettyjä ohrasuurimoita
1 dl kuivaa valkoviiniä
kanttarellifondia
kuivattua rosmariinia, valkopippuria
1 pkt (500 g) valmista ruistaikinaa

Ota taikina sulamaan noin tunti ennen käyttöä ja valmista sillä välin täyte:

1. Keitä ohrasuurimoita n. 20 min 3,5 dl:ssa vettä, joka on maustettu kanttarellifondilla.
2. Pilko sipuli, suikaloi purjo ja kaali ohuiksi, n. 5 cm pitkiksi suikaleiksi ja kuutioi herkkusienet.
3. Kuullota sipulia, purjoa ja kaalia hetki, lisää herkkusienikuutiot joukkoon.
4. Liota suppilovahveroita hetki vedessä, purista liiat nesteet pois. Huuhtele kanttarellit. Hienonna/paloittele sienet ja kippaa nekin pannulle rosmariinin kera.
5. Lisää valkoviini, jätä porisemaan miedolle lämmölle.
6. Kun valkoviini on lähes kokonaan haihtunut, lisää ohrasuurimot. Mausta kanttarellifondilla ja valkopippurilla, lisää tarvittaessa rosmariinia.

Kauli taikina suhteellisen ohueksi (vrt. karjalanpiirakat), painele esim. margariinipaketin kannella taikinasta pohjia piirakoille. Laita noin ruokalusikallinen täytettä yhdelle puolelle pohjaa, jätä reunat vapaiksi. Käännä pohjan toinen puoli täytteellisen päälle, sulje piirakat rypyttämällä. Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Feta-pinaattilasagne

Vaikka pidän lasagnesta muuten, inhoan béchamel-kastiketta. Ylipäätään melkein mikä tahansa ruoka, johon tulee maitoa ja vehnäjauhoa, on koostumukseltaan ja maultaan epämiellyttävää. Siksi onkin tasaisin väliajoin ollut mietinnässä jotain vaihtoehtoa valkokastikkeelle lasagnessa, tällä kertaa kokeilussa feta-pinaattikastike.

6–7 annosta

täysjyvälasagnelevyjä
n. 100 g emmentalraastetta
tomaatti-soijakastiketta (ohje alempana)
feta-pinaattikastiketta (ohje alempana)

Lado uunivuoan pohjalle tomaattikastiketta, päälle lasagnelevyjä. Niiden päälle feta-pinaattikastiketta, lasagnelevyt niiden päälle jne. kunnes soossit tai vuoka loppuu. Ripottele päälle emmental-raaste ja lykkää 175 asteeseen noin 40 minuutiksi tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tomaatti-soijakastike
vajaa dl tummaa soijarouhetta
isohko sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl kasvislientä
1 tlk yrttitomaattimurskaa
2 dl tuoreita yrttejä silputtuna
1 tl ruokosokeria
mausteet: suola, pippuri, paprika, ripaus kanelia

1. Pilko ja kuullota sipulit.
2. Kippaa soijarouhe sekaan, kuullota ja mausta.
3. Lisää kasvisliemi ja jätä turpoamaan miedolle lämmölle.
4. Lisää tomaattimurska, sokeri ja yrtit, jätä porisemaan miedolle lämmölle n. vartiksi–20 minuutiksi. Tarkista vielä maku ennen lasagneen latomista.

Feta-pinaattikastike
1 pss pakastepinaattia
200 g fetaa (Apetinan sopii tähän hyvin)
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1,5 rkl pestoa
mausteet: valkopippuri, muskottipähkinä

1. Sulata ja valuta pinaatti (mielellään jo etukäteen, muuten tulee kovin vetistä kastiketta). 2. Murusta feta kattilaan, sekoita joukkoon pinaatti ja jogurtti. Hämmennä miedolla lämmöllä, kunnes feta on suhtkoht sulanut.
3. Mausta pestolla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Pikapasta

Eräänä iltana havahduin siihen, etten ollut syönyt koko päivänä juuri mitään ja nälkä oli kauhea. Kaupat kuitenkin olivat jo kiinni, ja kärsimättömyys huipussaan. Eikun kaappeja kaivelemaan siis. Jääkaapin vakkarivarustukseen kuuluu pesto ja turkkilainen jogurtti aka partaäijä aka partis, usein myös pecorino. Kuivakaapissa puolestaan on aina pastaa jossain muodossa. Tuloksena vakiopikaruoakseni muodostunut jogurttinen pikapasta.

Pastaa
Partista
Pestoa
Pecorino-juustoa raasteena
(Tuoretta basilikaa)
Mustapippuria

Keitä ja valuta pasta. Sekoita joukkoon partis ja pesto, silppua sekaan basilika, raasta päälle juustoa, viimeistele muutamalla rouhaisulla mustapippuria ja syö! Nopeuteensa ja yksinkertaisuuteensa nähden hämmästyttävän hyvää :)

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Punajuuri-sinihomejuustokeitto

5–6 annosta

500 g tuoreita punajuuria
100 g sinihomejuustoa (Bergader)
1 prk (à 150 g) ranskankermaa
1 iso sipuli
n. 7 dl kasvislientä
sitruunamehua
reilusti kuivattua timjamia

1. Pilko sipuli, kuori ja paloittele punajuuret.
2. Kuullota sipulit.
3. Lisää kasvisliemi, punajuurenpalat ja timjami. Keitä kunnes punajuuret ovat kypsiä.
4. Murenna sekaan sinihomejuusto, hämmennä kunnes se on sulanut kokonaan.
5. Lisää ranskankerma ja surauta soppa tasaiseksi sauvasekoittimella.
6. Pirskauta sekaan hieman sitruunamehua, tarkista maku. Tarjoile tuoreen persiljan ja ranskankermanokareen kera.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

"Malesialainen" kasviscurry

Nimitys tulee siitä, että tästä tuli kovasti mieleen jokaisen helsinkiläisen tunteman kiinalais-malesialaisen New Bamboo Centerin currytofu – jos kohta tästä puuttui tofu :) Tekemisestä on jo jonkin verran aikaa, joten määriä en kaikilta osin enää muista tarkasti, mutta niitä nyt voi toki muutenkin laittaa ihan oman maun mukaan.

n. 4 annosta

yksi punainen paprika
kolmasosa keskikokoisesta (eli noin 100 g) parsakaalista
1 prk bambunversoja
kourallinen pikkuporkkanoita
siivu valkokaalista
sokeriherneitä
herkkusieniä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1 sipuli
intialaista curryjauhetta
soijakastiketta

1. Paloittele paprika, parsakaali ja kaali, viipaloi herkkusienet ja pilko sipuli isohkoiksi suikaleiksi.
2. Käytä paprikanpaloja ja herneitä sen verran pannulla, että saavat väriä mutta jäävät rapeiksi.
3. (Jäähdytä pannu välissä) Kuullota curryjauhetta öljyssä, lisää sipulit ja kuullota ne öljy-mausteseoksessa.
4. Lisää ja paista herkkusieniviipaleet samassa sörsselissä.
5. Nakkaa sekaan kookosmaito, soija ja muut kasvikset (lukuun ottamatta paprikaa ja herneitä). Anna muhia ja maustua hetki, kunnes parsakaali on kypsää mutta vielä rapeaa.
6. Juuri ennen tarjoilua, lisää paprikanpalat ja herneet. Tarkista maku, lisää tarvittaessa currya tai soijaa.
Tarjoile esimerkiksi (täysjyvä)couscousin kera.

Tähän sopisi hyvin myös tofu tai soijasuikaleet: tofu curryssa tai soijassa hetki marinoituna, suikaleet currylla ja/tai soijalla maustetussa vedessä keitettyinä ja paistettuina.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Punajuuripihvejä, perunamuusia ja piparjuuri-jogurttikastiketta

Aina ei vain ehdi eikä jaksa kokata alusta loppuun saakka omin pikku kätösin. Esimerkiksi silloin, kun pitäisi lukea tenttiin ja on muutenkin ihan tyhmä päivä. Sellaisten päivien varalta olin ostanut pakastimeen Apetitin punajuuripihvejä (jotka muuten on vegaanisia) ja Oolannin luomuperunasoseainesta (eli keitettyä ja silputtua luomuperunaa). Tänään oli/on juuri sellainen päivä, ja molemmat tuotteet tekivät kauppansa. Piffien kyytipoikana piparjuuri-jogurttikastiketta ja terveellisiä elämäntapoja leikitään salaatin avulla.

Muusiin lykkäsin perunasilppua ja kauramaitoa (2:1-suhteessa), oivariinia, kuivattua persiljaa, valkopippuria, suolaa ja jauhettua muskottipähkinää. Pihveille ei tarvinnut tehdä muuta kuin paistaa, ja soossi syntyi maustamattomasta jogurtista, punasipulista, piparjuuritahnasta, suolasta, sokerista ja sitruunamehusta. Salaatti ihan perussalaatti ja kastikkeena sama kastike jota syön aina :p

Pihvit eivät nyt mitään ihan huikean ihmeellisiä olleet – aika mauttomia, mutta eivät nyt missään nimessä pahan makuisia. Ajoivat hyvin asiansa ja helpottivat tätä päivää huomattavasti. (Mutta pitänee silti joskus vaivautua tekemään ihan itse.)

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Kolmen ruokalajin menyy

Osa joululahjaani parhaalle ystävälleni oli kolmen ruokalajin illallinen. Mietin pitkään ja hartaasti sellaista kokonaisuutta, johon tietystikin valitsisin sellaisia ainesosia, joista tiedän ystäväni erityisesti pitävän. Hän on kaltaiseni viherpiiperö (ja vielä pahempikin ;), joten yritin myös miettiä joitakin ekologisia vaihtoehtoja. Lopputulos oli yhdistelmä molempia.

Menyy
Alkuruoaksi tomaattikeittoa
Pääruoaksi timjamihunajaisia uunijuureksia ja vuohenjuustorisottoa
Oheen vihersalaattia
Jälkiruoaksi mutakakkua, vanhanajan vaniljajäätelöä ja vadelmia

Kuvia ei valitettavasti ole, mutta kuulemma maistui kyllä!

Juhlava tomaattikeitto

3–4 annosta

500 g paseerattuja tomaatteja
400 g yrttitomaattimurskaa
2 jauhoista perunaa kuorittuina
7 dl kasvislientä
1,5 dl Flora ruoka Maku – Paahdettu valkosipuli & sitruunatimjami (sarjassamme aivan käsittämättömät tuotenimet)
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl pestoa
3 dl basilikaa silputtuna
sokeria, mustapippuria

1. Pilko sipulit ja paloittele perunat.
2. Kuullota sipulit ja lisää valkoviini, anna porista lähes kokonaan pois.
3. Lisää pesto, kasvisliemi, perunat, paseeratut tomaatit ja tomaattimurska. Keitä kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä.
4. Lisää Flora ruoka Maku (...) ja soseuta keitto mahdollisimman tasaiseksi sauvasekoittimella.
5. Paseeraa keitto. (Siivilään jäävän mössön voi hyvin käyttää tomaattikastikkeena esim. pastan kanssa!)
6. Lisää basilikasilppu, noin teelusikallinen sokeria ja rouhaise vielä mustapippuria. Jätä keitto porisemaan miedolla lämmöllä vähintään 20 minuutiksi.
7. Tarkista vielä maku, lisää tarvittaessa suolaa, sokeria, pippuria, kermaa tms.

Timjamihunajaiset uunijuurekset

3 annosta

3 keskikokoista punajuurta
250 g naposteluporkkanoita
200 g palsternakkaa
puolikas sipuli
puolikas ruukullinen timjaminoksia

Marinadi:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
2 tl omenaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria

1. Keitä juurekset al denteiksi etukäteen, esim. edellisenä päivänä.
2. Viipaloi palsternakka, paloittele punajuuret lohkoiksi ja sipulit "veneiksi". Laita marinoitumaan timjaminoksien kera noin tunniksi (kauemmaksin aikaa, jos mahdollista). Pidä punajuuret omassa astiassaan, ettei kaikki värjäydy punaiseksi.
3. Siirrä kaikki uunivuokaan, peitä foliolla ja anna olla 175-asteisessa uunissa kunnes sipulit ovat kypsiä (noin puoli tuntia, vähän uunista riippuen).
4. Rouhaise/ripottele päälle karkeaa merisuolaa ennen tarjoilua.

Vuohenjuustorisotto

2 annosta

1,5 dl arborioriisiä
100 g tuorejuustoa vuohenmaidosta(Chavroux)
4 dl (?) kasvislientä
2 pientä punasipulia
1,5 dl huoneenlämpöistä valkoviiniä
1,5 dl pecorinoraastetta
voita/oivariinia

1. Pilko ja kuullota sipulit. Lisää riisi ja kuullota, kunnes riisinjyvät alkavat muuttua hieman läpikuultaviksi.
2. Lisää valkoviini. On tärkeää, että viini ei ole jääkaappikylmää, sillä siitä riisinjyvät "pelästyvät", jolloin kuoresta tulee kova eikä riisi kypsy oikein.
3. Lisää osa kasvisliemestä, anna imeytyä lähes kokonaan, ja lisää näin lientä vähitellen, kunnes riisi on al dentea ja löysähköä.
4. Sekoita sekaan voi/oivariininokare ja pecorino.
5. Lisää vuohenjuusto, sekoita joko kunnolla sekaan tai jätä sattumia – maun mukaan.

Mutakakku

4 luomumunaa: 4 keltuaista, 3 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
100 g leivontamargariinia
275 g taloussuklaata

1. Sulata margariini ja suklaa varovasti kattilassa. Lisää tarvittaessa hieman vettä ja sekoita tasaiseksi.
2. Vaahdota keltuaiset ja sokeri.
3. Lisää vaahtoon suklaa-margariiniseos ja jauhot.
4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto varovaisesti muun taikinan sekaan. (Mulla oli alun perin vaahdotettuna neljä valkuaista, mutta käytin siitä vain osan – tuo kolme valkuaista on siis arvio.)
5. Kaada seos pyöreään irtovuokaan (omani on n. 23 cm halkaisijaltaan ja juuri sopivan kokoinen). Kannattaa leikata pohjalle vuoan kokoinen pyöreä pala leivinpaperia, niin kakku on sitten paistettuna helpommin käsiteltävissä.
6. Paista 175 asteessa, kunnes kakku on reunoilta kypsä ja keskeltä vielä löysähkö (ei valuva). Itselläni meni tähän 45 minuuttia, mutta epäilen että uunini ei ole ihan normaali ;) joten kannattanee jo siinä 20 minuutin kohdalla tarkistaa tilanne. Jäähdytä kylmässä, jos mahdollista.
7. Koristele tomusokerilla, tarjoile vanhanajan vaniljajäätelön ja vadelmien kera.

Voin kertoa, että Täydellisen Mutakakun tekeminen on yllättävän vaikeaa! Ehdin kokeilla jo kolmea eri ohjetta, ja tämä on kolmannen ohjeen muunnelma. Maussa ei ollut vikaa missään versiossa, mutta hain ihan tiettyä koostumusta ja rakennetta: ei juokseva, ei kuiva, vaan sellainen kiinteän tahmainen, niin kuin esimerkiksi Frödingen mud cakessa. Nyt joku näsäviisas tietysti kysyy, miksi en sitten vain ostanut sitä Frödingen kakkua, niin siihen on kaksi syytä: 1) koska kakku oli osa antamaani lahjaa, olisi se tuntunut jonkinlaiselta huijaukselta, 2) itse kun tekee, voi tehdä vaikka koko kakun alusta loppuun saakka juuri niistä aineksista kuin haluaa (uskallan epäillä esimerkiksi Frödingen kananmunien luomuutta). Ja loppujen lopuksi, ei edes ole kovin työlästä :)

Maa-artisokkakeitto

4–5 annosta

500 g maa-artisokkia
10 cm pätkä purjoa
1 iso sipuli
loraus valkkaria
1 l kasvislientä
1 dl partaäijää
timjamia/salviaa, valkopippuria
(sitruunamehua, suolaa)

1. Pese tai kuori maa-artisokat.
2. Pilko sipuli, viipaloi purjo ja paloittele maa-artisokat. Laita maa-artisokat kylmään veteen, etteivät ne mustu.
3. Kuullota purjot ja sipulit, lisää valkoviini ja timjami/salvia ja anna valkkarin porista lähes kokonaan pois.
4. Lisää maa-artisokanpalat ja kasvisliemi (voit toki käyttää kylmän veden ja lisätä siihen kasvisliemijauhetta/kuution). Anna kiehua kunnes maa-artisokat ovat (yli)kypsiä.
5. Lisää partis ja rouhaise valkopippuria mukaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.
6. Tarkista maku ja purista tarvittaessa tiraus sitruunamehua tai lisää suolaa.

Savupasta

3–4 annosta

1 sipuli
1 pkt savustettua tofua
200 g tuoreita herkkusieniä
150 g Kippari-savujuustoa
2 dl ruokakermaa
mustapippuria

1. Paloittele tofu ja käytä tofupaloja kuumalla pannulla sen verran, että ottavat pintaan kauniin ruskean värin. Siirrä tofut syrjään odottelemaan.
2. Sillä välin kun pannu jäähtyy, pilko sipulit, viipaloi herkkusienet ja paloittele juusto.
3. Kuullota sipulit ja paista sieniviipaleet.
4. Lisää kerma ja juustopalat. Hämmennä pienellä lämmöllä, kunnes juusto on kokonaan sulanut.
5. Juuri ennen tarjoilua nakkaa sekaan vielä tofut.
6. Rouhaise reilusti mustapippuria ja tarjoile esimerkiksi tagliatellen kanssa.

Tämä ei sitten to-del-la-kaan ole mikään kevyt ruoka :D Sopii oikein hyvin näin sunnuntaiseen olotilaan... Muistuttaa mua etäisesti jostain (ilmeisestikin) liharuoasta jota olen syönyt joskus aikaa sitten, mutta en kuollaksenikaan saa päähäni, mitä :)

ps. Jos joku ihmettelee menettelyä tofun kanssa, niin mulla on traumoja tofusta, joka muistuttaa koostumukseltaan lähinnä vanhaa taulusientä, ja epäilen sen johtuvan liian pitkästä/väärästä kypsennyksestä. Siksi siis noin :) Saa toki vinkata muita hyväksi todettuja tapoja!

Pastasalaatti

2–3 annosta

250 g keitettyjä tuoretortellineja (esim. 4 formaggi, ricotta-pinaatti, ricotta-basilika, pesto..)
500 g salaattia (jäävuorisalaattia, tammenlehväsalaattia...)
1 rs kirsikkatomaatteja
keltainen paprika
puolikkaan basilikapuskan lehdet
puolikas (vajaa) punasipuli
pecorinoa tai parmesaania lastuina

Kastike
1/5 dl omenaviinietikkaa
1 rkl pestoa
oliiviöljyä
n. neljäsosasitruunan mehu
2 tl suolaa
mustapippuria

Hei hulinaa!

Puhhuh, alkuvuosi on ollut niin hurjaa kiirettä täynnä, ettei ole kuukauteen ehtinyt ainuttakaan ruokaa ehtinyt blogata eikä aina edes kuvata varastoon (jos kohta todettakoon että kauhean innovatiivinen ei ole aina jaksanut ollakaan, vaan pitäytynyt tutuissa, turvallisissa ja ennen kaikkea nopeissa ruoissa). Päivittelen tänne siis nyt vähän jälkijunassa sen verran kuin ehdin :)

torstai 22. tammikuuta 2009

Linssi-papu-kasviscurry

4–5 annosta

4 perunaa pestynä
pieni kukkakaali
n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa
1 tlk mustasilmäpapuja
2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
3 isoa valkosipulinkynttä
200 g leipäjuustoa
n. 1 dl kookosmaitoa
0,5 l vettä

Mausteet:
2–3 tl intialaista curryjauhetta (riippuen voimakkuudesta)
2 tl garam masalaa
1 tl jeeraa
1 tl jauhettua kuminaa
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl chilijauhetta
1 tl kurkumaa
suolaa

1. Pilko sipulit, hienonna valkosipulinkynnet ja paloittele perunat, kukkakaali ja leipäjuusto suupalan kokoisiksi paloiksi.
2. Kuullota mausteet margariinissa/voissa/gheessä. Kuullota myös sipulit mausteseoksessa.
3. Lisää vesi ja perunapalat, keitä kunnes perunat ovat vielä hieman raakoja.
4. Lisää kookosmaito, kukkakaali ja linssit, keittele vajaa 10 min.
5. Kun linsseissä on vielä vähän puruvastusta (eli olisivat minuutin–pari kuluttua valmiit, lisää kesäkurpitsat ja pavut.
6. Nakkaa sekaan leipäjuustot juuri ennen tarjoilua, jotta juusto lämpiää ja pehmenee, muttei sula. Vegaaninen ja täysin maittava versio syntyy jättämällä juusto pois.
Tarjoile maustamattoman jogurtin tai raithan kanssa.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Paistettu kaurapuuro ja uuniomenat

Tuoreena ruokabloggaajana ajattelin rohkaistua, kun huomasin Kulinaarimuruissa muistutettavan tammikuun ruokahaasteesta, Uneliaan kokin emännöimänä.

Paistettu kaurapuuro

2,5 dl (luomu)kaurahiutaleita
4,5 dl vettä
2–3 rkl ruokosokeria (voi laittaa enemmänkin, jos siltä tuntuu)
1,5 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää kaurahiutaleet ja mausteet. Keitä/hauduta miedolla lämmöllä kannen alla.
2. Kippaa puuro kakuksi pannulle, jossa olet sulattanut nokareen voita/margariinia. Jaa kakku neljään osaan. Paista kutakin palaa, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Uuniomenat

2 Granny Smith -omenaa
50 g margariinia
1 reilu rkl fariinisokeria

1. Kuori omenat, poista omenakodat ja paloittele omenat.
2. Sulata margariini ja sekoita siihen fariinisokeri.
3. Asettele omenaviipaleet uunivuokaan. Kaada margariini-sokeriseos omenien päälle.
4. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

Tomaatti-pastakeitto

4–5 annosta

1 prk (500 ml) paseerattuja tomaatteja
1 prk (400 g) yrttitomaattimurskaa
1 pkt (250 g) juustotäytteisiä tuoreravioleja
2 keskikokoista jauhoista perunaa kuorittuina
2 keskikokoista sipuli
3 valkosipulinkynttä
1/3 pkt (eli noin 70 g) maustamatonta tuorejuustoa
5 dl vahvahkoa kasvislientä
2 rkl pestoa
ruokosokeria

1. Pilko sipulit ja paloittele perunat.
2. Kuullota sipulit.
3. Sekoita sipuleiden sekaan pesto ja tuorejuusto.
4. Lisää kasvisliemi, perunat, tomaati ja sokeri, keitä miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat pehmeitä.
5. Surauta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.
6. Siirrä keitto takaisin liedelle, nakkaa sekaan raviolit ja keitä pari minuuttia, tai kunnes raviolit ovat kypsiä.

Todella täyttävää keittoa, kelpaa isompaankin nälkään.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Leipä pistää viban punttiin!

Johan sen Tilsakin tiesi.

Ylioppilaslehdessä oli sangen inspiroiva juttu leivästä (mm. miten 95 prosenttia hinnasta koostuu muista kuluista kuin raaka-ainekustannuksista!) kauravuokaleivän kera. Tuloksena vuokaleipä, tuosta ohjeesta muokattuna.


5 dl kauramaitoa
5 dl kokojyväpitoista sämpyläjauhoseosta
4 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja
2 dl neljän viljan hiutaleita
reilu 1 dl siemeniä (pellavan- ja auringonkukan-)
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 rkl psylliumia

1. Vispaa psyllium osaan maidosta ja jätä turpoamaan 10 minuutiksi. Sekoita kuivahiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen.
2. Yhdistä maidot ja lisää niihin suola.
3. Sekoita neste, kuivat aineet ja öljy tasaiseksi massaksi. Jätä kohoamaan liinan alle 40 minuutiksi.
4. Vaivaa taikinaa tovi ja siirrä vuokaan. Jätä kohoamaan liinan alle puoleksi tunniksi.
5. Paista 225 asteessa puolisen tuntia (kunnes pinta on kauniin kullanruskea). Anna jäähtyä 20–30 minuuttia ennen kuin kumoat leivän ulos.

Tästä tuli psylliumista huolimatta vähän murenevan oloista. Vinkkejä otetaan vastaan, miten sen saisi estettyä! Maussa tai rakenteessa ei muuten mitään vikaa, oikein maukasta tuli.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Keltainen kasvispasta

Olen aiemmin tehnyt vihreää kasvispastaa, ja ajattelin lähteä vähän tällaiselle kerää koko sarja -linjalle. Vuorossa siis keltainen kasvispasta!

3 annosta

2 pienehköä sipulia
pari desiä partaäijää
nokare maustamatonta Philadelphiaa
kourallinen soijasuikaleita
keltainen paprika
puolikas sitruuna
kurkumaa, kasvisliemijauhetta (Reformi) tai suolaa, valkopippuria

1. Keitä soijasuikaleita vahvassa kasvisliemessä vartin verran. Kiehuttua valuta ja painele esim. lusikalla lävikössä ylimääräiset nesteet pois.
2. Paloittele paprika ja pilko sipuli.
3. Paista paprikanpaloja hetki kuumalla pannulla, jätä rapeiksi. Siirrä syrjään odottamaan.
4. (Jäähdytä pannu.) Paista soijasuikaleita hetki niin, että saavat väriä. Siirrä nekin syrjään toviksi.
5. Kuullota sipulit.
6. Lisää partis ja Philadelphia, sekoita tasaiseksi. Raasta sekaan puolikkaan sitruunan kuori ja purista puolikkaan sitruunan mehu. Lisää kurkumaa, kasvisliemijauhetta/suolaa ja rouhaise vielä valkopippuria.
7. Tarkista maku, jos ok, lisää soijasuikaleet ja paprikanpalat hetki ennen tarjoilua – älä anna niiden mennä veteliksi.
8. Tarjoile pastan ja parmesanin kanssa.

Tästä pastasta tuli omituisen tutun makuista, vaikka en ole eläissäni tällaista tehnyt. Jossain vaiheessa hoksasin, että tämähän on kovin paljon Ysibaarin pollo limonellon tyyppistä :) Vahinkoapinointi, hups – en ole ko. pastaa syönyt ainakaan 6–7 vuoteen (jonka ajan olen ollut kasvissyöjä). Yhtä kaikki, hyvää oli!

Herkkuvälipala

1 annos

köntsä Partaäijää
hunajaa
auringonkukansiemeniä
pähkinöitä (pekaani-, cashew-*, saksan- ja hassel-, manteleita*)

Yksinkertainen on kaunista, ja hyvää! Ja suorastaan terveellistä :-o

* Joo, tiedän etteivät nämä oikeasti ole pähkinöitä.

torstai 8. tammikuuta 2009

Sushia!

Voi kovan onnen sushi! Olin jo muutaman päivän kärvistellyt sushinhimossani, ja tänään viimein oli aikaa ravata ympäri kaupunkia mm. sushi-sun (sushietikan), furikaken ja kypsän avokadon perässä, jotta viimein saisin väkerrettyä sushia. Tulen kotiin, kerään kaikki tarpeet esille ja alan huuhtoa riisiä... jota ei ole. Olin aivan varma, että kaapissa oli avaamaton kilon riisipussi, mutta ei. Ei niin ei. Kello alkoi jo lähennellä seitsemää, joten en enää ehtisi Aseanic Tradingiin (Kolmas linja 3), ja sushihimon tyydyttämistä ei. voinut. lykätä. joten ei auttanut muu kuin lampsia S-marketiin.

Olihan siellä sushiriisiä. Puolen kilon pussukka. NELJÄ EUROA. Olen edelleen aivan täydellisen pöyristynyt tästä, siis nelinkertainen hinta verrattuna Aseanic Tradingiin! Sydäntä raastaa entisestään se, että Tokyokanista meinasin ottaa mukaan sushiriisiä varastoon, mutta huomattuani kilohinnan (4,50) totesin sen olevan riistoa ja jätin sinne. Se olisi ollut "vain" tuplasti kalliimpaa... Nyyh.

No mutta sain kuitenkin sushia! Se on pää(vatsa-)asia.

1 annos

1,5 dl riisiä
sushi-suta
n. 7 cm pätkä kurkkua
puolikas paprika
puolikas avokado
2 surimipötköä
2 herkkusientä
maustamatonta tuorejuustoa
furikake-mausteseosta
(seesaminsiemeniä)
nori-arkkeja
wasabia
soijakastiketta

Keitä riisi Vegaaniliiton ohjeiden mukaan. Suikaloi kasvikset ja surimi. Paista herkkusienisuikaleet öljyssä ja soijassa, ripottele sekaan seesaminsiemeniä halutessasi. Kääri sushirullat samaisten Vegaaniliiton ohjeiden mukaan, lisäksi laita wasabiraidan viereen/päälle tuorejuustoraita ja ripottele täytteiden päälle furikakea. Nauti makit sellaisenaan tai kera soijan, johon on sekoitettu pikku köntsä wasabia.

Enjoy! Ja varokaa wasabiylläreitä ;)

Tom kha het

Yleensä vältän eineksiä ja "lisää vain vesi/liha/kerma/tms." -puolivalmisteisiin, mutta tunnustettakoon, on olemassa poikkeus. Kerran kokeilunhaluisena tom kha -keiton ystävänä kokeilin Santa Marian tom kha -keittosekoitusta, kun satuin sellaisen bongaamaan ääsmarketin hyllystä. Oli hyvinkin positiivinen yllätys, keitto maistui ihan sille kuin pitikin, ja kyseiseen puolivalmisteeseen on tullut turvauduttua kerran jos toisenkin. Pitäisi kai joskus tehdä alusta alkaen itse, mutta pakko myöntää, että edullinen hinta (pussi on reilun euron) ja nopea valmistus vähän nostavat kynnystä... Kai noita lisäaineita sen verran uskaltaa kitusiinsa lapata O:-)

Mutta tässä siis hieman tuunattu versio, ilman kanaa ja herkkusienten kera, eli tom kha het (kuva ei oikein ole eduksi, taaskaan..). Pussissa on kalajauhoa, joten ei sovi täysvegeille.

3–4 annosta

1 pss Santa Marian tom kha -keittosekoitusta
1 l vettä (pussin ohjeen mukaan 6–7 dl, mutta siitä tuli makuuni liian tulista)
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
3–4 herkkusientä
n. 70 g parsakaalia (vajaa kolmasosa keskikokoisesta)
1 prk viipaloituja bambunversoja
n. 10 cm pätkä purjoa
1 tomaatti
soija- tai kalakastiketta
persiljaa

1. Paloittele parsakaali, kuutioi tomaatti (kalttaa, jos jaksat – itse en ikinä jaksa), viipaloi sienet ja purjo, valuta bambunversot.
2. Kippaa vesi, kookosmaito ja keittosekoitus kattilaan kiehumaan. Varo ettei kiehu yli!
3. Kiehumista odotellessa paista herkkusieniviipaleet öljyssä ja soijassa.
4. Lisää keittoon soijaiset sienet, purjoviipaleet, bambunversot ja parsakaalit, anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes parsakaalit ovat kypsiä.
5. Lisää tomaattikuutiot ja persiljasilppu juuri ennen tarjoilua. Halutessasi keitosta suolaisempaa, mausta kala- tai soijakastikkeella.

Jos on korianterin ystävä, se sopii tähän varmasti. Omasta mielestäni korianteri maistuu ummehtuneelta, hikisukalta ja saippualta, joten tyydyn kerettiläisesti persiljaan.. Erityisen kermaista keitosta saa, jos käyttää liemeen kaksi purkkia kookosmaitoa (ja luonnollisestikin vähentää vettä saman verran).

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Sinihomejuustopasta

Sunnuntai = dagen efter. Tulipahan taas todettua että puutteellinen ruokailu ja alkoholi johtavat huteraan oloon seuraavana päivänä. Olotilalle tyypilliseen tapaan ostin kaupasta kaikkea mahdollista tarpeetonta (pl. vaihtopäät tiskiharjaan), enkä jaksanut sen huomattuani enää lähteä uudestaan kauppaan, vaan päätin pärjätä sillä mitä kaapeissa oli.

Ja olihan sitä. Keitettyä täysjyväpastaa, sinihomejuustoa kukkakaali-sinihomejuustokeittoa varten, sipulia, Partaäijää, siideriä (jonka tässä vaiheessa kernaasti luovutan ruoanlaittoon)... Rasvaa, suolaa, protskua ja pitkiä hiilareita - purrrfect! Lopputulos:

2 annosta

1 iso sipuli
0,5 dl kuivaa omenasiideriä
2–3 reilua ruokalusikkaköntsää Partaäijää
100 g sinihomejuustoa (Bergader)
sokeria, valkopippuria, sitruunamehua

1. Pilko sipuli ja kuullota.
2. Lisää siideri ja anna kiehua pois.
3. Nakkaa sekaan Partaäijää ja murusta juusto. Anna porista miedolla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut.
4. Rouhaise sekaan vähän valkopippuria, taita pistävyyttä sokerilla ja pieni turaus sitruunasta. Jos kastike on löysää, suurusta puolikkaalla ruokalusikallisella vehnäjauhoja (kastike jähmettyy hieman jäähtyessään, kannattaa ottaa tämä huomioon).
5. Tarjoile pastan kera.

Tästä soossista tulee todella juustoista, joten jos ei ole niin fanaattinen sinihomejuuston ystävä kuin allekirjoittanut, vähempikin riittää varmasti :)

(Keh, kun Googleen laittaa hakusanaksi "partaäijä", eka osuma on Lindahls Mejeri – hyvin ovat brändinsä sisäistäneet :D)

lauantai 3. tammikuuta 2009

Vihreä kasvispasta

2–3 annosta

1 sipuli
noin 10 cm pätkä purjon vihreää osaa
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk crème fraîchea
½ prk ruokakermaa
puolikas kesäkurpitsa
pieni (150–200 g) parsakaali
sitruunamehua
2 rkl pestoa
mausteita: suolaa, valkopippuria

1. Paloittele kesäkurpitsa noin sentin paksuisiksi paloiksi, parsakaali suupalan kokoisiksi paloiksi, viipaloi purjo ja pilko sipuli.
2. Paista kesäkurpitsoja nopeasti pannulla niin että pinta ottaa hieman väriä, mutta jäävät vielä rapeiksi. Siirrä ne kulhoon odottelemaan.
3. Kuullota sipulit oliiviöljyssä.
4. Lisää pannulle valkkari ja anna porista miedolla lämmöllä, kunnes valkkari on lähes kokonaan haihtunut.
5. Lisää pesto, crème fraîche, kerma ja parsakaali. Anna porista hetki (ei liikaa, parsakaalin pitää jäädä rapsakaksi).
6. Mausta suolalla, valkopippurilla ja sitruunalla.
7. Lisää viime vaiheessa kesäkurpitsat, etteivät pääse kypsymään liikaa.
8. Tarjoile (täysjyvä)pastan ja parmesaaniraasteen kera.

Ohratto ja rakuunakasvikset

Ohratto

4–5 annosta

3+ dl esikeitettyjä ohrasuurimoita
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2,5 dl kuivaa siideriä tai valkoviiniä
7 dl kasvislientä
3 dl (150 g?) parmesaania raastettuna
voita tai oivariinia
(mustapippuria, suolaa)

1. Pilko sipulit ja kuullota niitä öljyssä.
2. Heitä ohrasuurimot sekaan ja kuullota niitä hetki sipulien seassa.
3. Lisää siideri ja anna sen porista lähes pois.
4. Lisää kasvislientä vähän kerrallaan ja anna ohrasuurimoiden imeä se lähes kokonaan ennen kuin lisäät enemmän. Alussa voi laittaa reilummalla kädellä (1,5–2 dl kerralla). Hämmennä vähän väliä. Jatka kunnes ohrasuurimot ovat pehmeitä. Ohraton on tarkoitus olla löysähköä, mutta pienellä puruvastuksella (kuten risotto siis). Tähän vaiheeseen menee aikaa noin puolisen tuntia.
5. Sekoita sekaan voinokare ja sen jälkeen parmesaaniraaste. Halutessasi mausta lisää mustapippurilla ja suolalla.

Ihmettelijöille tiedoksi, että ohratto on siis risottoa, joka on riisin sijaan tehty ohrasuurimoista. Jopa itseni kaltainen risoton vannoutunut ystävä yllätyin tästä todella positiivisesti! Tulevaisuudessa ei varmaan kauheasti perinteistä risottoa tulekaan tehtyä, kun ohrasta saa tehtyä yhtä hyvää ja huomattavasti terveellisempää, halvempaa ja ekologisempaa.

Rakuunakasvikset

2 annosta

1 porkkana
1 punainen paprika
7–8 cm pätkä kesäkurpitsaa
neljäsosa keskikokoisesta parsakaalista
kuivattua rakuunaa
valkopippuria, merisuolaa

1. Pilko parsakaalin nuput pienemmiksi, paloittele paprika isohkoiksi lohkoiksi ja höylää juustohöylällä kesäkurpitsasta ja porkkanasta siivuja.
2. Paista porkkanoita öljyssä, lisää hetken kuluttua parsakaalinpalat ja paista kunnes ne ovat kypsiä. Siirrä sivuun. Tarvittaessa pyyhi liiat öljyt pannulta (saa olla aika kuiva paprikoita ja kesäkurpitsoja varten).
3. Käytä kesäkurpitsoja ja paprikoita pannulla sen verran, että saavat väriä, mutta eivät pehmene liikaa.
4. Nakkaa takaisin porkkanat ja parsakaalit, sekoittele sekaan rakuuna, valkopippuri ja merisuola, tarvittaessa lisää öljyä.
5. Tarjoile esimerkiksi bulgarianjogurtin kanssa, joka on maustettu mustapippurilla ja suolalla.

Kukkakaali-sinihomejuustokeitto

4–5 annosta

keskikokoinen (400–500 g) kukkakaali
100 g vahvaa sinihomejuustoa (esim. Bergader, aurajuusto on liian mietoa)
7 dl kasvislientä
1 prk crème fraîchea
0,5 prk Bulgarian jogurttia
1 iso jauhoinen peruna
2 sipulia
1,5 dl kuivaa siideriä
5–6 timjamin oksaa tai 1 rkl kuivattua timjamia
0,5 dl persiljaa silputtuna
(sitruunamehua)

1. Pilko sipulit, kuori peruna ja paloittele se ja kukkakaali.
2. Kuullota sipulit, lisää siideri ja anna sen kiehua lähes pois.
3. Lisää kasvisliemi, kukkakaali, peruna ja timjami. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
4. Murusta sekaan sinihomejuusto ja sekoittele kunnes se on sulanut keittoon. Jos olet käyttänyt tuoreen timjamin oksia, ota ne tässä vaiheessa pois.
5. Lisää crème fraîche ja jogurtti ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Perään persilja.
6. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sitruunamehua.

Valkosipulikeitto

4–5 annosta

2 kokonaista valkosipulia (= n. 20 kynttä)
2 keskikokoista jauhoista perunaa kuorittuna
1 iso sipuli
2 dl valkoviiniä
1 l vahvahkoa kasvislientä
2 dl yrttejä, esim. salviaa ja rakuunaa tai basilikaa ja persiljaa silputtuna
2 dl kaurakermaa
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

1. Esivalmistelu: Leikkaa valkosipulien laki irti, pirskota niiden päälle oliiviöljyä ja paahda sipuleita folioon käärittyinä 175 asteessa noin 45 minuuttia.
2. Pilko sipuli ja paloittele perunat.
3. Kuullota sipulia oliiviöljyssä ja lisää valkoviini. Anna kiehua miedolla lämmöllä lähes kokonaan pois.
4. Kuori/irrota valkosipulinkynnet ja pilko ne hieman pienemmiksi.
5. Lisää kasvisliemi ja valkosipulit (jos käytät salviaa, lisää se tässä vaiheessa). Anna porista keskilämmöllä noin 20 minuuttia (tai kunnes perunat ovat hyvin pehmeitä).
6. Surauta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.
7. Lisää kaurakerma ja yrtit, rouhaise hieman mustapippuria ja ripaus suolaa.
8. Tarkista maku ja halutessasi lisää mausteita.

Olin alun perin ajatellut tähän salviaa ja ehkä rakuunaa (jolloin määrä ei olisi ihan tuota kahta desiä, salvia kun on sen verran voimakkaan makuinen yrttiä), mutta eipä kaupassa ollut. Herkullista tuli basilikan ja persiljankin kera, mutta suosittelen salviaa jos sitä löytyy :)

Sienikääryleet

3–4 annosta

1,5 dl täysjyväriisiä tai ohrasuurimoita
1 sipuli
10 cm pätkä purjoa
250–300 g sieniä (itse käytin metsäsieni- ja kanttarellisäilykkeitä)
1 kokonainen keräkaali
1,5 dl valkoviiniä
3–4 rkl kanttarellifondia
kuivattua rosmariinia ja timjamia
suolaa, valkopippuria

1. Koverra kaalista kanta irti. Irrota 3–4 lehteä ja laita loppukaali suolalla maustettuun kiehuvaan veteen kanta ylöspäin. Irrottele lehtiä sitä mukaa kun irtoavat ja ovat sopivan pehmeitä.
2. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan (jos kohta pakkaukset usein ohjeistavat käyttämään enemmän vettä kuin on tarpeen, kannattaa siis laittaa ennemmin vähemmän kuin enemmän). Mausta vesi 2 rkl:lla kanttarellifondia.
3. Pilko sipuli, suikaloi purjo ja kaalinlehdet ohuiksi suikaleiksi.
4. Kuullota sipuli, purjo ja kaali voissa tai Oivariinissa.
5. Lisää valkoviini ja yrtit ja anna porista miedolla lämmöllä, kunnes viini on haihtunut lähes kokonaan.
6. Huuhtele sienet ja tarvittaessa pilko pienemmiksi.
7. Lisää sienet ja riisi seokseen, lisää pari rkl kanttarellifondia, suolaa ja valkopippuria. Täyte saa olla hyvinkin voimakkaan makuista, ettei kaalin maku peitä sitä täysin alleen. Ei siis syytä arasteluun maustamisen kanssa!
8. Aseta noin ruokalusikallinen täytettä kaalinlehdelle ja kääri kääryleeksi. Tarvittaessa koverra rankaa veitsellä ohuemmaksi ja käytä cocktail-tikkuja avuksi kääryleiden kasassa pitämisessä.
9. Paista kääryleitä molemmin puolin voissa tai Oivariinissa, kunnes pinta ottaa väriä.
10. Lisää pannulle 1–1,5 dl dl vettä ja 1 rkl valkoviiniä. Anna hautua (kannen alla, jos on) 10–15 min.

Kohdat 9 ja 10 ovat saaneet inspiraationsa sieni-kaalikääryleiltä à la Kasvimaalta keittiöön.

Aurajuustosalaatti

3 annosta

Keskikokoinen jäävuorisalaatti
Ruukullinen tammenlehväsalaattia
1 rs kirsikkatomaatteja
1 punainen paprika
1/4 kurkkua
puolikas punasipuli tai 5 cm pätkä purjoa
75 g aurajuustoa muruna
Kourallinen saksanpähkinöitä tai pinjansiemeniä
Kivettömiä tummia viinirypäleitä

Kastike
1/5 dl omenaviinietikkaa
1 rkl pestoa
oliiviöljyä
n. neljäsosasitruunan mehu
2 tl suolaa
mustapippuria

Tähän salaattiin sopii erittäin hyvin myös keitetty ja viipaloitu punajuuri, ja/tai keitetty pasta (esim. täysjyväpenne), jos haluaa ekstraruokaisan salaatin.

Porkkana-moniviljasämpylät

24 sämpylää

5 dl luomumaitoa
 tai kauramaitoa
10 dl moniviljasämpyläjauhoja
3 dl neljän viljan täysjyvähiutaleita
1 dl pellavansiemeniä
1 porkkana raastettuna
0,5 dl rypsiöljyä
1 pss kuivahiivaa


2 tl suolaa

2 rkl sokeria


1. Sekoita reilusti kädenlämpöiseen (42+°C) maitoon suola ja sokeri.
2. Sekoita kuivahiiva pariin desiin jauhoista ja loput kuivat ainekset keskenään.
3. Vispilöi hiiva-jauhosekoitus maitoon.
4. Lisää kuivat ainekset, porkkanaraaste ja öljy.
5. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia.

6. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
7. Leivo taikinasta tanko, ja jaa se 24 palaan. Leivo palat pyöreiksi sämpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle pellille. Anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

8. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Maa-artisokka-palsternakkakeitto

4–5 annosta

400 g maa-artisokkia
200 g palsternakkaa
Yksi keskikokoinen jauhoinen peruna
Yksi iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 l vahvahkoa kasvislientä
1,5 dl valkoviiniä
1 prk (150 g) ranskankermaa
0,5 dl tuoretta salviaa ja rakuunaa pilkottuna
2 tl piparjuuritahnaa
Muskottipähkinää
Valkopippuria

1. Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet sekä kuutioi huolellisesti juuresharjalla pestyt juurekset (saa toki kuoriakin, jos haluaa), laita maa-artisokanpalat kylmään veteen etteivät mustu.
2. Kuullota sipulit ja valkosipulit, lisää valkoviini ja anna sen kiehua lähes pois.
3. Lisää juurekset ja kasvisliemi. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes juurekset ovat hyvin kypsiä.
4. Ota kattila liedeltä. Lisää 2 tl piparjuuritahnaa ja salvia ja soseuta sauvasekoittimella. Itse en soseuttanut aivan hienoksi, vaan halusin jättää hieman puruvastusta. Jos haluaa oikein samettisen keiton, voi sopan soseutuksen jälkeen vielä paseerata.
5. Lisää ranskankerma, rakuuna, valkopippuria reilu rouhaisu, muskottia maun mukaan ja pieni turaus sitruunamehua. Käytä vielä kertaalleen sauvasekoittimen kautta ja syö!

Valkosipulia ja piparjuurta voi laittaa enemmänkin, jos siltä tuntuu. Myös tuoretta piparjuurta voi tietenkin käyttää, mutta sen kanssa kannattaa sitten olla vähän varovaisempi kuin tuon tahnan kanssa.

Tomaattikeitto


4–5 annosta

2 prk (à 500 ml) paseerattuja tomaatteja
2 keskikokoista jauhoista perunaa kuorittuna
1 iso sipuli
1 dl valkoviiniä
7 dl vahvahkoa kasvislientä
100 g pehmeää fetajuustoa
2 rkl pestoa
suolaa, sokeria, mustapippuria

1. Pilko sipuli ja paloittele perunat.
2. Kuullota sipulia oliiviöljyssä ja lisää valkoviini. Anna kiehua miedolla lämmöllä lähes kokonaan pois.
3. Lisää kasvisliemi, perunat ja pesto. Keitä kunnes perunat ovat pehmeitä.
4. Lisää tomaatit, mausteet ja feta, keitä miedolla lämmöllä, kunnes feta alkaa sulaa.
5. Surauta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.
6. Tarkista maku ja halutessasi lisää mausteita.

Yleensä tomaattikeittoihin jää pieni pistävä maku, jos ei malta antaa niiden porista k a u a n, mutta tämä oli (varmaankin perunan ja fetan ansiosta) aivan samettista heti alkuunsa.

Uunikalaa ja kasviksia smetanakastikkeessa


3 annosta

n. 500 g kalafilee, esim. lohta (mieluiten pyydettyä, ei viljeltyä)
1 isohko sipuli
noin 20 cm pätkä purjoa (saa olla vihreääkin osaa)
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk smetanaa
1 prk ruokakermaa
5 pestyä, kuorellista perunaa
1 dl pikkuporkkanoita
½ sitruuna
mausteita: suolaa, musta- ja valkopippuria

1. Pese ja kuivaa filee huolella ja laita talouspaperille/lautaselle odottamaan, pinnalle reilu rouhaisu musta- ja valkopippuria (saa olla karkeaakin), suolaa ja sitruunamehua.
2. Viipaloi perunat ja keitä niitä sen verran että jäävät aavistuksen raaoiksi, noin 10 minuuttia viipaleiden paksuudesta riippuen. Itse keitin ne kalaliemessä mutta suolavesikin riittänee.
3. Viipaloi purjot ja pilko sipulit isoiksi paloiksi, kuullota oliiviöljyssä.
4. Lisää pannulle valkkari ja anna porista miedolla lämmöllä, kunnes valkkari on lähes kokonaan haihtunut.
5. Lisää smetana ja kerma, lisää valkopippuria, aavistus suolaa ja hieman sitruunamehua (määrät luonnollisestikin maun mukaan). Suolaisuutta antamaan voi käyttää myös kalalientä (mikäli on perunat siinä keittänyt), mutta kannattaa varoa ettei kastike pääse liian vetiseksi.
6. Laita perunaviipaleet ja pikkuporkkanat uunivuokaan, filee päälle nahkapuoli alaspäin, ja kaada kastike koko komeuden päälle.
7. Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Terveyskeksit


12 keksiä

4 dl neljän vilja täysjyvähiutaleita
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g rouhittua suklaata
50 g rouhittuja pekaanipähkinöitä
1 dl ruokosokeria
0,5 dl hunajaa
1 luomukananmuna
1,5 dl luomumaitoa tai kauramaitoa
50 g rypsiöljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään
2. Lisää muna, maito, hunaja ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Ota taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperille uunipellille erilleen toisistaan.
4. Paista 200 asteessa toiseksi ylimmällä tasolla 15+ minuuttia.
(Alkuperäisessä ohjeessa luki 7–8 minuuttia, mutta se ei kyllä riittänyt alkuunkaan. Ehkä huomattavasti pienemmissä ja ohuemmissa kekseissä.)

Kuva ei ole kovin edustava :D Luonnossa ovat onneksi paremman näköisiä, ja ennen kaikkea hyviä! Eikä omatuntokaan kolkuttele... pahasti ;)

Kasvismakaronilaatikko ja raastesalaatti


Makaronilaatikko

4–5 annosta

1,5 dl tummaa soijarouhetta
2 keskikokoista sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa (tästä tulee jo iso satsi raastetta)
2 dl vahvaa kasvislientä
4 dl tummia makaroneja (keitettynä)
3 luomumunaa
3 dl (reilu) luomukevytmaitoa tai kauramaitoa
1 pss (150 g) emmentalraastetta (puna- tai mustaleima)
Mausteita:
soijarouheeseen: suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta (, chilijauhetta)
munamaitoon: kuivattua meiramia, suolaa, valkopippuria, muskottipähkinää jauhettuna

Soijarouhetäyte:
1. Pilko sipulit melko pieniksi ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi
2. Kuullota sipulit.
3. Lisää hieman rasvaa ja sitten kuiva soijarouhe. Anna kuullottua hetken ja mausta (muita voi maun mukaan käyttää reippaastikin, mutta suolaisuutta on tulossa ruokaan lisää joten sen kanssa kannattaa olla vielä tässä vaiheessa maltillinen). Pidä mielessä, että kuiva soijarouhe palaa helposti pohjaan..
4. Lisää porkkanaraaste, paista hetki.
5. Lisää kasvisliemi, sekoita joukkoon ja anna pöperön muhia hetken (5–10 min), niin että se imee itseensä nesteen.
6. Tarkista maku, mausta lisää tarvittaessa.

Munamaito:
1. Vispaa maito ja munat kulhossa.
2. Lisää mausteet (voi laittaa reilusti kaikkia, muskotin kanssa tosin kannattaa olla hieman varovainen, jos on suht tuoretta jauhetta) ja n. 2/3 juustosta.

Itse laatikko:
1. Sekoita kulhossa keitetyt makaronit, munamaito ja soijarouhetäyte. Tämä juustoraasteen takia – jos munamaidon kaataa sekaan vasta, kun makaronit ja täyte ovat vuoassa, jää juustoraaste pinnalle eikä sekoitu kauttaaltaan laatikkoon.
2. Lisää seos uunivuokaan.
3. Ripottele päälle loput juustoraasteet.
4. Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin tunnin.

Aivan tautisen hyvää makaronilaatikkoa, vaikka itse sanonkin!

Raastesalaatti

2–3 annosta

1/5 keskikokoisesta valkokaalista
2 porkkanaa
puolikas punasipuli

Raasta porkkanat, suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi, viipaloi punasipuli suhteellisen ohuiksi viipaleiksi. Sekoita.

Kastike
1/5 dl punaviinietikkaa
1 rkl pestoa
oliiviöljyä
n. neljäsosasitruunan mehu
2 tl suolaa
mustapippuria

1. Sekoita etikka, suola ja pippuri keskenään (kunnes suola on liuennut kokonaan).
2. Sekoita sekaan pesto ja hieman oliiviöljyä.
3. Tirauta sekaan sitruunamehu.
4. Tarkista maku.

Helppo ja hyvä salaatti. Yksinkertainen on kaunista :)

Tomaattinen soijabolognese


4–5 annosta

1 dl tummaa soijarouhetta
2 keskikokoista sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 prk kirsikkatomaatteja puolitettuina
1 prk (500 g) tomaattimurskaa
1 prk (200 g) paseerattuja tomaatteja
1–1,5 dl vahvaa kasvislientä
1 rkl pestoa (kaupan halpis käy hyvin, käytän itse ruoanlaitossa Eldoradon vihreää pestoa) (voi jättää pois, jos on vegaaniruokailijoita)
1 tl sokeria
Mausteita: suolaa, musta- ja valkopippuria, chilijauhetta, paprikajauhetta

1. Pilko ja kuullota sipulit (Oivariinissa mieluiten).
2. Lisää hieman rasvaa ja kippaa pannulle kuiva soijarouhe. Anna sen kuullottua hetken ja mausta (muita voi maun mukaan käyttää reippaastikin, mutta suolaisuutta on tulossa ruokaan lisää joten sen kanssa kannattaa olla vielä tässä vaiheessa maltillinen). Kuiva soijarouhe palaa helposti pohjaan, varsinkin jos ei ole teflonpannua. Kannattaa siis ottaa mausteet jo valmiiksi käden ulottuville, samoin kuin kasvisliemikin (ja tarvittaessa rasvaa, siltä varalta että on ensin lisännyt turhan ujosti).
3. Lisää kasvisliemi ja pesto, sekoita joukkoon ja anna pöperön muhia hetken. Kuullottaminen + maustaminen jo siinä vaiheessa, ja vasta sen jälkeen nesteen lisääminen tekee koostumuksesta ja mausta huomattavasti paremman kuin vain liottamalla, joten en suosittele kohtia 2 ja 3 skipattavaksi tai niissä lintsattavan :)
4. Lisää kirsikkatomaatin puolikkaat, tomaattimurska, paseeratut tomaatit ja sokeri. Pöperö on valmista syötäväksi tässä vaiheessa jo (kunhan lämpiää siis), mutta vielä parempaa siitä tulee jos sen antaa porista miedolla lämmöllä vartin–20 minuuttia.
5. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
6. Tarjoa pastan (ja parmesaaniraasteen) kera.

Thaivivahteinen porkkanakeitto flunssankarkotukseen

4–5 annosta

500 g porkkanoita
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1 l kasvislientä
3 isohkoa punaista chiliä
6 valkosipulinkynttä
5 cm pätkä tuoretta inkivääriä (tai 2–3 tl galangal-tahnaa)
2 tl sitruunaruohotahnaa
1–2 limetin mehu
(suolaa tai kalakastiketta)

1. Pilko valkosipulit, chilit ja inkivääri pieniksi paloiksi ja paloittele porkkanat.
2. Freesaa valkosipuleita, chiliä ja inkivääriä tilkassa öljyä.
3. Lisää kasvisliemi, porkkanat ja sitruunaruohotahna (ja galangal-tahna, jos käytät sitä). Keitä kunnes porkkanat ovat pehmeitä.
4. Lisää kookosmaito ja lime, surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
5. Tarkista maku, lisää tarvittaessa limemehua, suolaa tai kalakastiketta.

Tästä tulee sitten tulista keittoa! Chilin ja valkosipulin määrää on tarkoituksella liioiteltu ja niissä on kyllä vähentämisen varaa, jos ei ihan näin jyty keitto houkuttele.

Ps. Kuva ei tee oikeutta, soppa on luonnossa aivan herkullisen väristä!

Tervetuloa!

Viime kesänä selailin paljon ruokablogeja ja päätin jossain vaiheessa perustaa sellaisen itsekin, kun ruoanlaitto kerran on sydäntä lähellä. Tässä tämä nyt on :)

Ruoat ovat pääasiassa kasvisruokia, joitain satunnaisia kalaruokia ehkä on joskus. Kuvat ovat upeaa webcam-laatua, ja niihin ei valitettavasti ole ihan heti tulossa parannusta :)