Näytetään tekstit, joissa on tunniste thai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste thai. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Pähkinäinen sieni-tofuwokki

Ostin jostain alennusmyynnistä kirjan "Njut av thailändsk mat", josta löysin kivankuuloisen ohjeen riisinuudeleille pähkinöillä, sienillä ja basilikalla. En mennyt ihan ohjeen mukaan, mutta hyvänä inspiraationa se toimi :) Riisi on kovin epäekologista, eivätkä riisinuudelit edes mielestäni ole kovin hyviäkään. Sen sijaan Blue Dragonillä on nauhamaisia täysjyvänuudeleita, jotka ovat vielä näppärästi yhden hengen annoksen "kekosissa", ja niistä onkin tullut aika vakkarikamaa keittiössäni. Suosittelen! Terveellisempää, ekologisempaa ja edullisempaa :)

Olen myös innoissani, kun vihdoinkin on ihan peruskauppohin ilmaantunut järkevänhintaisia tofuja Soyan tofujen rinnalle, nimittäin Alpro Soyan luomutofut. Kilohinta jopa yli puolet pienempi o_O Maustamattoman rakennekin sitäpaitsi oli kivempi kuin Soyan vastaavassa, joka on jotenkin omituisen rakeinen. Vielä kun saisi joku päivä tofua noin puolet pienempinä pakkauksina, en ikinä meinaa ennättää saada koko 250 g pakettia käytettyä kokonaan ennen kuin menee huonoksi :/

Ja vielä hauska huomio tähän ruokaan liittyen: Stockan herkussa myytiin siitakesieniä irtona! Ihanaa, että kerrankin saa ottaa juuri sen verran kuin tarvitsee, kun yleensä noissa valmiissa sienirasioissa on ainakin puolet liikaa, ja vielä valkata itse mitä ottaa.

Mutta siis, siihen reseptiin.

2 annosta

100 g nuudeleita
150 g maustamatonta, kiinteää tofua
75 g siitakesieniä
150 g parsakaalia
pala varhaiskaalia (savoijin- tai normaali keräkaali käy myös)
pätkä purjoa
1 rkl maapähkinöitä
1 rkl cashew-pähkinöitä
tuoretta basilikaa suikaloituna

Kastike:
2 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta (voi korvata soijakastikkeella)
1 rkl kuivaa sherryä (alkup. ohjeessa oli riisiviiniä)
1 rkl tahinia (alkup. ohjeessa oli maapähkinävoita)
chilijauhetta (alkup. ohjeessa oli 1 tl chilikastiketta)

1. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään kulhossa. Kuutioi tofu ja laita kulhoon, kääntele tofupaloja niin että ne ovat kastikkeen peitossa ja jätä marinoitumaan.
2. Murskaa pähkinöitä hieman ja paahda ne kuumalla pannulla.
3. Suikaloi purjo ja kaali, viipaloi sienet ja paloittele parsakaali suupalan kokoisiksi paloiksi.
4. Kuullota wokpannulla purjo ja kaali.
5. Keitä nuudelit ohjeen mukaan (menee vain pari minuuttia), lisää yhdessä sienien kanssa pannulle ja paistele hetki.
6. Lisää tofu ja kastike, anna maustua hetki.
7. Nakkaa sekaan parsakaalit, kääntele hetki mutta jätä al denteksi.
8. Ripottele päälle pähkinät ja basilikasuikaleet.

torstai 8. tammikuuta 2009

Tom kha het

Yleensä vältän eineksiä ja "lisää vain vesi/liha/kerma/tms." -puolivalmisteisiin, mutta tunnustettakoon, on olemassa poikkeus. Kerran kokeilunhaluisena tom kha -keiton ystävänä kokeilin Santa Marian tom kha -keittosekoitusta, kun satuin sellaisen bongaamaan ääsmarketin hyllystä. Oli hyvinkin positiivinen yllätys, keitto maistui ihan sille kuin pitikin, ja kyseiseen puolivalmisteeseen on tullut turvauduttua kerran jos toisenkin. Pitäisi kai joskus tehdä alusta alkaen itse, mutta pakko myöntää, että edullinen hinta (pussi on reilun euron) ja nopea valmistus vähän nostavat kynnystä... Kai noita lisäaineita sen verran uskaltaa kitusiinsa lapata O:-)

Mutta tässä siis hieman tuunattu versio, ilman kanaa ja herkkusienten kera, eli tom kha het (kuva ei oikein ole eduksi, taaskaan..). Pussissa on kalajauhoa, joten ei sovi täysvegeille.

3–4 annosta

1 pss Santa Marian tom kha -keittosekoitusta
1 l vettä (pussin ohjeen mukaan 6–7 dl, mutta siitä tuli makuuni liian tulista)
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
3–4 herkkusientä
n. 70 g parsakaalia (vajaa kolmasosa keskikokoisesta)
1 prk viipaloituja bambunversoja
n. 10 cm pätkä purjoa
1 tomaatti
soija- tai kalakastiketta
persiljaa

1. Paloittele parsakaali, kuutioi tomaatti (kalttaa, jos jaksat – itse en ikinä jaksa), viipaloi sienet ja purjo, valuta bambunversot.
2. Kippaa vesi, kookosmaito ja keittosekoitus kattilaan kiehumaan. Varo ettei kiehu yli!
3. Kiehumista odotellessa paista herkkusieniviipaleet öljyssä ja soijassa.
4. Lisää keittoon soijaiset sienet, purjoviipaleet, bambunversot ja parsakaalit, anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes parsakaalit ovat kypsiä.
5. Lisää tomaattikuutiot ja persiljasilppu juuri ennen tarjoilua. Halutessasi keitosta suolaisempaa, mausta kala- tai soijakastikkeella.

Jos on korianterin ystävä, se sopii tähän varmasti. Omasta mielestäni korianteri maistuu ummehtuneelta, hikisukalta ja saippualta, joten tyydyn kerettiläisesti persiljaan.. Erityisen kermaista keitosta saa, jos käyttää liemeen kaksi purkkia kookosmaitoa (ja luonnollisestikin vähentää vettä saman verran).

lauantai 3. tammikuuta 2009

Thaivivahteinen porkkanakeitto flunssankarkotukseen

4–5 annosta

500 g porkkanoita
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1 l kasvislientä
3 isohkoa punaista chiliä
6 valkosipulinkynttä
5 cm pätkä tuoretta inkivääriä (tai 2–3 tl galangal-tahnaa)
2 tl sitruunaruohotahnaa
1–2 limetin mehu
(suolaa tai kalakastiketta)

1. Pilko valkosipulit, chilit ja inkivääri pieniksi paloiksi ja paloittele porkkanat.
2. Freesaa valkosipuleita, chiliä ja inkivääriä tilkassa öljyä.
3. Lisää kasvisliemi, porkkanat ja sitruunaruohotahna (ja galangal-tahna, jos käytät sitä). Keitä kunnes porkkanat ovat pehmeitä.
4. Lisää kookosmaito ja lime, surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
5. Tarkista maku, lisää tarvittaessa limemehua, suolaa tai kalakastiketta.

Tästä tulee sitten tulista keittoa! Chilin ja valkosipulin määrää on tarkoituksella liioiteltu ja niissä on kyllä vähentämisen varaa, jos ei ihan näin jyty keitto houkuttele.

Ps. Kuva ei tee oikeutta, soppa on luonnossa aivan herkullisen väristä!