Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Raejuustopannukakut metsäsienikastikkeella

Kuten ehkä ovelimmat lukijat ovat huomanneet esimerkiksi aiemmasta postauksestani, rrrrrakastan sieniä! Ja se seikka, että erinomaisen sienivuoden myötä sienet ovat jopa opiskelijan kukkarolle keveitä (kantarelleja* olen löytänyt peräti 2 eurolla litra o_O) saa aikaan suorastaan lämpöisen tunteen rinnassa ja viimeistään vatsassa.

Kävin jälleen kerran ihan ite sienestämässä torilla parisen litraa sieniä, kanttiksia ja suppiksia. Blinit kera sienijuliennen olisi ollut ihan ässää, mutta ei ollut sen paremmin tattarijauhoja kuin pieniä uuninkestäviä annosvuokia, joten päädyin Ituhipin köökkilokista bongaamiini raejuustopannukakkuihin (hieman modattuina) kera sienisoossin. Hyvvee olj!

Pahoittelen melkein-mustavalkoista kuvaa – minulla oli lainassa siskoni kamera, jonka näyttö on rikki (eri kätevää..) ja siinä oli jokin mystinen moodi.

Raejuustopannukakut

2 isoa pannaria

0,5 dl grahamjauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokosokeria
1 tl suolaa
1 luomukananmuna
reilu puoli purkkia (100+) g raejuustoa (ricotta käynee myös mainiosti)
0,5 dl maustamatonta luomujogurttia

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Muussaa raejuusto esim. haarukalla pieneksi pilpuksi. Vatkaa kananmuna, lisää siihen raejuusto ja jogurtti ja sekoita. Kaada seokseen kuivat aineet ja sekoita hyvin. Paista blinipannulla pannukakkuja (reilussa rasvassa :p voista/Oivariinista tulee hyvä lisämakukin) keskilämmöllä, kunnes kääntäminen onnistuu. Paista kunnes toinenkin puoli on saanut kauniin värin. Tarjoile esim. sienikastikkeen kanssa.

Sienikastike

2 annosta

reilu 0,5 l putsattuja sieniä (minulla oli suppiksia ja kanttiksia)
1 prk (à 200 g) ranskankermaa (smetanakin käy)
1 iso sipuli
suolaa, pippuria, kantarellifondia

Putsaa ja pilko sienet, hienonna sipuli. Kuullota sipuli rasvassa, lisää sienet ja paista kunnes sienistä on haihtunut enin neste. Lisää ranskankerma, mausta suolalla, pippurilla ja lorauksella kantarellifondia. SYÄ!

* PS. Olen shokissa. Kirjoitetaanko kanttarelli tosiaankin kantarelli!? :-O En ole ollut näin tyrmistynyt sitten sen tajuamisen, että Kruunuhaka onkin genetiivillinen Kruununhaka, tai kun huomasin esiriipun olevankin esirippu. Tai no, tarkemmin ajatellen, kyllä tuo esirippu vie voiton. EsiRIPPU? Mikä ihmeen rippu? Sehän riippuu kaikessa raskaudessaan (= painavuudessaan) se typerä kangas, "rippu" kuulostaa joltain lapsen keksimältä hölynpölysanalta. Alan ehkä käyttää kant(t)arelleista sanaa keltavahvero.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Parsaa, sitruunakastiketta ja tagliatellea

Nyt on parsa aika vuodesta! Kun Siwassa (!) oli tyrkyllä 500 g vihreää parsaa 2 eurolla, villit vaistot veivät minut mennessäni ja pian löysinkin itseni kotoa kera puoli kiloa herkullista vihannesta. Vasta siinä vaiheessa aloin miettiä, mitä niistä oikein tekisin. En jotenkin raaskinut upottaa kevään ensimmäisiä parsoja keittoon, vaan jotain muuta olisi keksittävä. En ikimaailmassa pysty voittamaan isäni hollandaisea, joten siihen hommaan en edes harkinnut lähteväni, vaikka onkin niin klassista ja herkullista.

Jotain sitruunaista kuitenkin teki mieli. Äiteeni oli tehnyt joskus xyz aikaa sitten ihanaa sitruunakastiketta kasviksille, jonka ohjeenkin hän kirjoitti ylös, mutta tietenkään en löytänyt sitä mistään. Muistin vain, että siihen tuli voita, ranskankermaa ja valkkaria - ja tietty sitruunaa. Tein siis siltä pohjalta hieman kevyemmän version, sillä kaapissa oli valmiiksi vähärasvaista Oivariinia (huom! eri asia kuin kevyt, se ei sovellu paistamiseen tai ruoanlaittoon muutenkaan) ja kokeeksi ostettua Arla Ingmanin 18 % crème fraîchea. Kuten edellissä postauksesta ilmeni, olen juuri palannut melko hedonistiselta lomalta, ja nyt on aika vähän kiristää vyötä, niin kukkaron kuin kurvienkin vuoksi ;) Täytyy sanoa, että en kyllä itse erottanut varsinkaan valmiissa kastikkeessa mitään eroa normaalirasvaiseen ranskankermaan, vaikka melko skeptinen olinkin!

Mutta siis, sitruuna-voikastike kevennettynä versiona:

puolikkaan sitruunan mehu
75 g Oivariinia
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vahvaa kasvislientä
1 sipuli pieneksi pilkottuna
200 g 18 % ranskankermaa
kurkumaa, chiliä
(Maizenaa)

Laita sipuli, viini ja kasvisliemi kattilaan ja anna nesteiden kiehua lähes kokonaan pois. Hämmennä sekaan ranskankerma ja sitruunamehu. Paloittele sekaan Oivariini, anna sulaa sekaan jatkuvasti hämmentäen, älä anna kastikkeen kiehua. Mausta chilillä, lisää kurkumaa väriä antamaan. Suurusta tarvittaessa Maizenalla. Siivilöi/valuta (mikähän se oikea termi nyt sitten onkaan) kastike. Tarjoile tuoreen keitetyn parsan*, parmesaanilastujen ja tagliatellen kera. (Sopii erinomaisesti myös muiden kasvisten tai kalan kanssa.)

Parsojen keitto: pese parsat, leikkaa tyvestä puumainen osa pois (kuori valkoiset parsat), keitä suolavedessä 5–8 minuuttia.