maanantai 16. maaliskuuta 2009

Soijapyörykät spaghetin ja tomaattikastikkeen kera

Soijapyörykät

23–25 kpl

3 dl tummaa soijarouhetta
4–5 dl kasvislientä
1 pss ranskalaista sipulikeittoa
1 prk kermaviiliä
1 luomumuna
1,5 dl korppujauhoja
tuoretta timjamia silputtuna (oregano käy myös)
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, chiliä/cayennepippuria

1. Kuullota soijarouhe öljyssä tai margariinissa, mausta ja lisää timjami ja kasvisliemi. Jätä miedolle lämmölle turpoamaan.
2. Sekoita keskenään sipulikeittoainekset, kermaviili, muna ja korppujauhot. Kunhan soijarouhe on turvonnut valmiiksi, sekoita sekin joukkoon.
3. Anna jäähtyä sen verran, että taikinaa pystyy käsittelemään. Pyörittele taikinasta pienehköjä palloja.
4. Paista uunissa noin 20–25 min, tai kunnes pinta on mukavan rapea.

Tomaattikastike

n. 4 annosta

1 prk (390 g) yrttitomaattimurskaa
1 prk (200 g) paseerattuja tomaatteja
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl pestoa
1 kasvisliemikuutio
1 tl ruokosokeria
n. 1 dl basilikanlehtiä, silputtuna

Pilko sipulit ja kuullota ne. Lisää kaikki muut ainekset, jätä muhimaan miedolle lämmölle niin pitkäksi aikaa kuin vain maltat (varttikin riittää, puoli tuntia bueno).

Tarjoile pyörykät ja tomaattikastike (täysjyvä)spaghetin, pecorinoraasteen ja tuoreen basilikan kera.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi hyvää! Kastikkeeseen heitin lisäksi tortilloista jääneen puoli purkkia salsaa, nam!! Yksi juttu vain, tuossa ohjeessa ei ole paistolämpötilaa, sen voisi vielä mainita. :)

    VastaaPoista
  2. 200C / 30 min, käännä välillä!

    VastaaPoista
  3. Oli todella hyvät pyörykät. Helppo ohje ja pysyivät hyvin koossa. Menee myös raakasalaatin kanssa.

    VastaaPoista